Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kannelmäen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 09.03.2020/Pykälä 18

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

453/2020

 

18 §

Suomen Lähetysseuran nimikkosopimuksen päivittäminen

 

Päätösehdotus

Kirkkoherra Sakari Enrold

Merkitään tiedoksi.

Käsittely

Luottamushenkilö Elisa Blomberg kertoi seurakunnan lähetys- ja rukouspiiritoiminnasta sekä vierailijoista. Haasteena pidetään, miten nuorempaa väkeä saadaan mukaan lähetyksen toimintaan. Seurakunnalla on toistaiseksi voimassa Suomen Lähetysseuran kanssa tehty palvelusopimus (liite), jota tarkistetaan parin vuoden kuluttua.

Ulla Hyttinen vuorostaan selosti lähetyksen Työtuvassa valmistettuja myyjäistuotteita ja lähetyksen kannatusmäärävaroja parin viime vuoden ajalta. Lähetystulojen hankkimiseen tarvitaan kekseliäisyyttä jatkossakin. Seurakunnan lähetystyöstä vastaavaa pappia pidetään tärkeänä ja tarpeellisena toiminnassa.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

Selostus

Kannelmäen seurakunnalla on nimikkosopimus Suomen Lähetysseuran kanssa. Sopimukseen liittyvä päivitysneuvottelu käytiin Lähetysseuran pääsihteeri Lars Pajuniemen kanssa 21.1.2020. Neuvottelussa todettiin, että seurakunnan tavoite 7000 € vuodessa on toteutunut toistaiseksi hyvin. Summaa on mahdollista alentaa jatkossa, mikäli näyttää siltä, että tavoitteen saavuttaminen osoittautuu ylivoimaiseksi.

Seurakunnan nimikkosopimuksesta ja lähetyspiirin sekä työtuvan toiminnasta kertovat kokouksessa tarkemmin Elisa Blomberg ja Ulla Hyttinen. Katsaus kuuluu sarjaan, jossa seurakunnan työntekijät kertovat neuvostolle työstään.

Liitteet

2

Kannelmäen seurakunnan palvelusopimus

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa