Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Helsingin Mikaelin seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 10.02.2020/Pykälä 8

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

397/2020

 

8 §

Seurakunnan toimintakertomus 2019

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto päättää hyväksyä liitteen A mukaisen yhteiselle kirkkovaltuustolle lähetettävän seurakuntayhtymän yhteiseen vuosikertomukseen tulevan Helsingin Mikaelin seurakuntaa koskevan toimintakertomuksen vuodelta 2019.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Seurakuntaneuvosto valmistelee yhdessä johtoryhmän kanssa ja hyväksyy omalta osaltaan seurakuntayhtymän yhteiseen vuosikertomukseen tulevan Helsingin Mikaelin seurakuntaa koskevan toimintakertomuksen. (Liite A)

Johtoryhmä käsitteli toimintakertomuksen kokouksessaan tammikuussa 2020. Seurakuntaneuvosto voi halutessaan antaa palautetta toimintakertomuksesta.

 

Lapsivaikutusten arviointi:
Vuoden 2019 toimintakertomuksissa on huomioitu lapsi-perhetyön ja kasvatuksen asiat ja tapahtumat.

 

Liitteet

4

MIK Toimintakertomus 2019

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa