Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 30.01.2020/Pykälä 6

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa


18/2019

 

 

 

 

6 §

Kallion seurakunnan nuorisotyönohjaajan virkanimikkeen muuttaminen perhetyöntekijän virkanimikkeeksi

Päätösehdotus

 

Yhteinen kirkkovaltuusto päättää

1) muuttaa Kallion seurakunnan vaativuusryhmään 502 sijoitetun nuorisotyönohjaajan virkanimikkeen perhetyöntekijän virkanimikkeeksi

2) muuttaa viran pätevyysvaatimuksiksi lapsi- ja perhetyön perustutkinnon, kirkon varhaiskasvatuksen ohjaajan tutkinnon, kirkon nuorisotyönohjaajan virkaan kelpoistavan tutkinnon tai näitä vastaavat tutkinnot.

Käsittely

Käsittelyn aikana käytettiin 3 puheenvuoroa.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Päätöshistoria

Yhteinen kirkkoneuvosto 12.12.2019 364 §

Päätösehdotus

Yhteinen kirkkoneuvosto esittää, että yhteinen kirkkovaltuusto päättää

a) muuttaa Kallion seurakunnan vaativuusryhmään 502 sijoitetun nuorisotyönohjaajan virkanimikkeen perhetyöntekijän virkanimikkeeksi

b) muuttaa viran pätevyysvaatimuksiksi lapsi- ja perhetyön perustutkinnon, kirkon varhaiskasvatuksen ohjaajan tutkinnon, kirkon nuorisotyönohjaajan virkaan kelpoistavan tutkinnon tai näitä vastaavat tutkinnot.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto on kokouksessaan 6.11.2019 esittänyt nuorisotyönohjaajan virkanimikkeen muuttamista perhetyöntekijän virkanimikkeeksi ja viran pätevyysvaatimusten muuttamista.

Seurakunnan strategisena valintana on tehdä työtä seurakuntalaislähtöisesti häivyttäen perinteisten työalojen rajoja. Tämä tarkoittaa työntekijöille yhä laajempia ja monipuolisempia työnkuvia.

Seurakunnan lapsityössä perheiden parissa tehtävä työ on tullut monipuolisemmaksi ja haasteellisemmaksi. Perinteisten päiväkerho- ja pyhäkoulutyön rinnalle on tullut enemmän monenlaisia koko perheelle suunnattuja toimintamuotoja, jotka usein ajoittuvat iltoihin ja viikonloppuihin. Myös seurakunnan monipuolinen jumalanpalveluselämä tarvitsee perhelähtöistä osaamista. Tulevaisuudessa suunnataan entistä enemmän resursseja perheisiin kokonaisuutena. Raja-aidat lapsityön, perhetyön ja varhaisnuorisotyön välillä ylitetään useammin ja joustavammin.

 

Keskustaseurakuntana Kallion seurakunnalla on tarve lasten ja perheiden leiri- ja retkityöhön ja koska myös seurakunnan vahva messuelämä vaatii hengellisen työ otetta, on tarkoituksenmukaista muuttaa nuorisotyönohjaajan virka perhetyöntekijän viraksi.

Perhetyöntekijän virkaan ei ole piispainkokouksen hyväksymiä kelpoisuusvaatimuksia.

 

Liitteet

2

Päätös Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto 6.11.2019 §159

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa