Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 09.06.2020/Pykälä 80

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

240/2020

 

80 §

Vuorotteluvapaa

Päätösehdotus

 

Myönnetään Sinikka Metiäiselle lakisääteinen vuorotteluvapaa. Vuorotteluvapaa pyritään ajoittamaan hakemuksen mukaisesti 1.9.2020-27.2.2021.  Valtuutetaan tarvittaessa kirkkoherra tekemään pieniä tarkennuksia päivämäärien suhteen. Vuorotteluvapaan sijaisuuteen palkataan työntekijä yhteisöruokailuhankkeeseen.

 

Käsittely

Kirkkoherra esitteli asian.

Päätös

Päätettiin päätösesityksen mukaisesti.

 

Selostus

Sinikka Metiäinen on jättänyt 5.6.2020 vuorotteluvapaahakemuksen ajalle 1.9.2020-27.2.2021.  

Työnantaja ja työntekijät sopivat yhteisesti työntekijän vuorotteluvapaasta. Vuorotteluvapaalla lähtevällä pitää olla työhistoriaa vähintään 20 vuotta. Tämä aika voi muodostua eri työnantajien palveluksesta. Sinikka Metiäinen on selvittänyt, että hän täyttää vuorotteluvapaan ehdot.  

Vuorotteluvapaan sijaiseksi tulee palkata TE-toimistossa työttömänä työnhakijana 90 päivää ollut työnhakija tai alle 30 vuotias äskettäin ammatti- ja korkeakoulututkinnon suorittanut tai vuorotteluvapaasijaisuuden alkaessa alle 25-vuotias tai yli 55-vuotias.  

Sinikka Metiäisen toimenkuva vaatii erityisiä osaamista, esimerkiksi saattohoito-osaamista, eikä tällä työnkuvalla on järkevää palkata lyhytaikaista työntekijää. Tästä syystä on tarkoitus palkata sijaiseksi yhteisöruokailuhankkeeseen keittiötyöntekijä. Diakoniatyön osalta tulee tarkastella henkilöstön riittävyyttä sen jälkeen, kun uusi diakoniatiimi syksyllä järjestyy, tehdä työnkuvamuutoksia ja mahdollisesti palkata osaamista muualta. Saattohoidon tarpeen osalta työtä siirretään seurakuntalaisille ja työtä koordinoi työparin toinen henkilö eli Marja Kotakorpi.  

Yhteisöruokailuhankkeen työntekijän osalta haku aloitetaan välittömästi ja se ajoitetaan ajalle 1.9.2020-27.2.2021.

Liite

9

Vuorotteluvapaa-anomus S. Metiäinen

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa