Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 09.06.2020/Pykälä 78

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

243/2020

 

78 §

Kallion seurakunnan johtosääntö

 

Päätösehdotus

 

Hyväksytään tuomiokapitulille vahvistettavaksi liitteen mukainen Kallion seurakunnan ohjesääntö. Hyväksytään ohjeistus Kallion seurakunnan diakoniatyön avustuspäätösten tekemisestä.

 

Pöytäkirja tarkastetaan ja hyväksytään tämän pykälän osalta kokouksessa.

Käsittely

Kirkkoherra esitteli asian.

Kokouksessa jaettiin seurakuntaneuvoston jäsenille lakiteknisesti täydennetty versio.

Päätös

Hyväksyttiin tuomiokapitulille vahvistettavaksi korjatun liitteen mukainen Kallion seurakunnan ohjesääntö ja hyväksyttiin ohjeistus Kallion seurakunnan diakoniatyön avustuspäätösten tekemisestä.

 

Pöytäkirja tarkastettiin ja hyväksyttiin tämän pykälän osalta kokouksessa.

 

Selostus

Kallion seurakunnan nykyinen, vuonna 2010 hyväksytty, ohjesääntö on osittain vanhentunut, sitä on erillisillä päätöksillä muutettu eikä se sisällä mm. hankintapäätösten tekemiseen liittyviä päätöksiä.  Ohjesäännön uudistaminen oli tarkoitus tehdä uuden Kirkkolain hyväksymisen yhteydessä, jolloin ohjesäännöt on pakko päivittää. Helsingin kirkkoherroista osa on valmistellut uuden kirkkolain edellyttämää ohjesääntöä yhdessä vapaamuotoisessa työryhmässä. On ajateltu, että ohjesääntöjen erilaisia mitta-aikoja ja päätösvaltasuhteita yhtenäistettäisiin tässä yhteydessä. Kirkkolaki kuitenkin lähetettiin eduskunnasta takaisin valmisteluun ja sen hyväksyminen voi hyvinkin viedä kaksi vuotta. Tästä syystä on järkevää, että ohjesääntö käsitellään tässä välissä.

Oheinen ohjesääntö on tämän työryhmätyön mukainen, mutta vanhan ohjesäännön mallinen.

 

Seurakuntaneuvosto lähettää nykyisten säännösten mukaisesti ohjesäännön kapituliin, jossa se vahvistetaan. Tämä alistuspykälä on yksi, joka uudessa kirkkolaissa poistuu.

 

Diakoniatyön avustusohjeet on hyväksytty seurakuntaneuvostossa 2011. Ne ovat osittain vanhentuneet. Liitteenä uudet avustusohjeet, jotka neuvosto hyväksyy.

 

Tiedoksi on liitteisiin lisätty myös selkeyden vuoksi jo aiemmin käsitelty viranhaltijoille siirretty ratkaisuvalta.

 

Liitteet

6

kallionseurkaunnanohjesääntö2020 (1)

7

ohjesäännönliitteet (1)

8

kallionseurkaunnanohjesääntö2020 UUSI (1)

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa