Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 17.03.2020/Pykälä 47

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

243/2020

 

47 §

Varajäsenyyden päättyminen

 

Päätösehdotus

 

Merkitään tiedoksi, että Tuomas Lukkaroisen varajäsenyys seurakuntaneuvostossa päättyy 1.4.2020. Muuttoksen jälkeen 1. varajäseneksi  nousee Soile Kari ja 2. varajäseneksi Susanne Pirttinen.

Päätetään täydentää Menkää ja tehkää –työryhmää.

 

Päätös

Päätösehdotus kohdan ensimmäinen kappale merkittiin tiedoksi, toisen kappaleen osalta asia jätettiin pöydälle valmistelua varten.

 

Selostus

Tuomas Lukkaroinen on ilmoittanut, että muuttaa pois Helsingistä 1.4.2020. Samalla hän menettää vaalikelpoisuutensa ja hänen varajäsenyytensä neuvostossa päättyy.

Tuomas Lukkaroinen on ollut jäsenenä kolehteja, ystävyysseurakuntatyötä, lähetystyötä ja seurakunnan avustustoimintaa käsittelevässä Menkää ja tehkää –työryhmässä. Seurakuntaneuvosto päättää täydentää Menkää ja tehkää –työryhmää nimeämällä työryhmään uuden jäsenen.

 

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa