Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kirkko ja kaupungin johtokunta
Pöytäkirja 04.12.2019 Pykälä 52


110/2019

 

52 §

Palaute- ja ideointikeskustelu

 

Päätösehdotus

Viestintäpäällikkö Kimmo Holappa

Johtokunta päättää merkitä käydyn keskustelun tiedoksi.

Käsittely

Käsittelyn aikana käytettiin 13 puheenvuoroa.

Jaakko Heinimäki kertoi, että Postin kanssa on sovittu, että postilakon jälkimainingeissa tuoreemmat lehdet jaetaan ensin. Hän esitteli lehden henkilöjuttusarjaa selostuksen mukaan ja toivoi johtokunnalta vinkkejä hyviksi haastateltaviksi. Aika moni haastateltava on kertonut, ettei kuulu kirkkoon, mutta pitää kirkon tekemästä avustustyöstä.

Heikki Saraste pohti, pitäisikö johtokunta esitellä lehdessä, jotta ihmiset osaisivat antaa palautetta heille.

Kirsi Rostamo kertoi kokevansa, että suurin osa henkilökuvista saisi olla kirkon jäseniä, jos lukijat heihin samaistuvat. Hän nosti esille Äiti Amman vierailuun liittyvän jutun suhteessa uutiskriteereihin. Kaikki jutun haastateltavat suhtautuivat positiivisesti Ammaan. Niissä olisi saanut olla mukana kriittisempikin näkökulma. Jutun viimeiset lauseet välittivät panteistista maailmankuvaa, joka ei ole tunnustuksemme mukaista. Viimeiset rivit jäävät usein lukijoiden mieleen ja Rostamoa suretti, että lehti vie tällaista viestiä eteenpäin.

Jaakko Heinimäki kertasi, ketä jutussa oli haastateltu eikä kokenut tarpeellisena, että haastateltavien pitäisi aina edustaa näkemyksissään eri puolia, koska haastatellut muuten edustivat hyvin eri tahoja. Hän ei nähnyt jutussa ongelmaa, koska kyseessä oli reportaasijuttu. Jos siitä olisi pitänyt tehdä kannanotto, sen olisi voinut tehdä pääkirjoituksessa.

Muissa kommenteissa todettiin, että jutun loppu oli suora lainaus äiti Amman vastauksesta toimittajan kysymykseen. Salla Ranta näki hyvänä, että uushenkisyyttä käsitellään lehdessä, koska se on nykyistä kansanuskoa ja sitä kautta hyvin ajankohtaista. Urpu Sarlin pohti, pitääkö lehden aina antaa hyväksytty/hylätty leima vai voiko vain raportoida ilmiöistä, kuten jutussa tehty. Olav S. Melin sanoi, että jos kommentoidaan, se on päätoimittajan tehtävä.

Soili Haverinen koki erikoisena, että toimittaja itse menee halattavaksi ja jutussa kerrotaan kritiikittömästi, mitä siellä tapahtuu. Hänen mielestään se on pahasti ristiriidassa luterilaisen tunnustuksen kanssa ja paheksui, että toimittajakaan ei pysynyt tarkkailijana.

Keskustelussa muut esille tulleet asiat:

Heikki Saraste totesi, että toisin kuin Iltalehden haastattelussa oli annettu ymmärtää, Jouluradion kansainvälistymisestä tai lopettamisesta ei ole keskusteltu eikä päätetty mitään.

Olav S. Melin vinkkasi kuulleensa, että Helsinki Mission nuorten kriisipisteellä on lappu luukulla, koska heillä on siellä liian paljon asiakkaita.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

Selostus

Painetun Kirkko ja kaupungin yhteisessä osassa on aina aukeaman laajuinen henkilökuva. Jutussa käsitellään kiinnostavan henkilön kautta uskonnollisia, hengellisiä tai eettisiä kysymyksiä. Henkilökuvajuttujen haastateltavat ovat pääsääntöisesti muita kuin kristillisestä harrastuneisuudestaan tunnettuja henkilöitä, usein he ovat julkisuudesta tuttuja, mutta eivät aina. Tällä palstalla on ollut henkilökuva esimerkiksi Aku Hirviniemestä, Maria Veitolasta, Tuomari Nurmiosta, Sinikka Nopolasta ja Satu Silvosta.

Henkilökuvia kirjoittavien toimittajien yleinen huomio on, että haastateltavat alkavat Kirkko ja kaupungin haastattelussa spontaanisti puhua uskosta ja suhteestaan kirkkoon. Huomattavan moni kertoo rippikoulun merkityksestä omalla elämän polullaan.

Kolme tuoreinta henkilökuvajuttua ovat:

 

Vappu Pimiä – Hetkessä eläjä (Jaana Rinne)

Näköislehti: https://issuu.com/kirkkojakaupunki/docs/kirkko_ja_kaupunki_2019_21_vantaa/20

Verkkoversio: https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/vappu-pimia-jasentaa-ajatuksiaan-rukoilemalla#75705ea6

 

Antero Vartia – Toimelias mietiskelijä (Jaana Rinne)

Näköislehti: https://issuu.com/kirkkojakaupunki/docs/kjk2019_espoo_pdf-www-merged/14

Verkkoversio: https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/antero-vartia-oli-herkka-lapsi-joka-ei-halunnut-tehda-epareiluja-asioita-nyt-hanta-huolestuttaa-maapallon-tuho#75705ea6

 

Nuusa Niskala: Lopun aikojen eksyttäjä (Pihla Tiihonen)

Näköislehti: https://issuu.com/kirkkojakaupunki/docs/kirkko_ja_kaupunki_2019_19_helsinki/16

Verkkoversio: https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/nuusa-niskala-31-on-pappi-ja-punkkari-joka-tahtoo-taistella-jumalan-mukana-yhteiskunnassa-ja-kirkossa-tarvitaan-kaaosta-#75705ea6

 

Ja kaikkein tuorein on 5.12. ilmestyvän lehden henkilöjuttu Sini Hurstista (Hanna Antila):
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/leipajonot-eivat-kadonneet-suomesta-joten-sini-hursti-jatkaa-isansa-ja-isoisansa-tyota-kalliossa#75705ea6

 

 

 

 


 

MUUTOKSENHAKUKIELLOT

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevat asia

Pöytäkirjan pykälät: §46 - §52

Edellä mainituista päätöksistä, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kirkkolain 24 luvun 5 §:n, eikä hallintolainkäyttölain 5.1 §:n mukaan hakea muutosta. Julkista hankintaa koskevasta päätöksestä ei saa hankintalain 146.2 §:n mukaan valittaa, jos päätös koskee yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua.

 

Sisäinen määräys

Pöytäkirjan pykälät:

Hallintolainkäyttölain 5.2 §:n mukaan valitusta ei saa tehdä hallinnon sisäisestä määräyksestä, joka koskee tehtävän tai muun toimenpiteen suorittamista.

 

Kirkkolain 6 luvun 72.3 §:ään perustuva valituskielto ja palvelussuhteen ehtoja koskeva valituskielto

Pöytäkirjan pykälät:

Kirkkolain 6 luvun 72.3 §:n mukaan viranhaltija ei saa valittamalla hakea muutosta virkaehtosopimuksessa sovittuihin palvelussuhteen ehtoja koskeviin päätöksiin (palkkaus, vuosiloma, matkakorvaukset, työaika, henkilöstökoulutus) taikka saattaa sitä oikaisuvaatimuksin tai hallintoriita-asiana käsiteltäväksi, jos hänellä tai viranhaltijayhdistyksellä on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa. Muutoksenhakukielto ei koske virkaehtosopimuksen ulkopuolella olevaa viranhaltijaa.

Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:n mukaan työtuomioistuin käsittelee ja ratkaisee työntekijöiden työehtosopimuksia koskevat riita-asiat. Saman lain 12 §:n mukaan työtuomioistuimessa työehtosopimusta koskevissa asioissa kanteen vireille panee ja sitä ajaa työehtosopimukseen osallinen yhdistys.

 

Työsuhteeseen ottamista tai irtisanomista koskeva asia

Pöytäkirjan pykälät:

Työsuhteeseen valitsemista tai siitä irtisanomista koskevat päätökset ovat luonteeltaan yksityisoikeudellisia työsopimuslain soveltamiseen liittyviä päätöksiä. Niihin liittyvät riitaisuudet käsitellään oikeudenkäymiskaaren 1 luvun 1 §:n mukaisesti siviilikanteina käräjäoikeudessa, eikä hallinto-oikeudellisessa lainkäyttömenettelyssä.

 

Hankinta-asia

Pöytäkirjan pykälät:

Päätökseen hankinta-asiassa ei saa hakea muutosta kirkkolain nojalla oikaisuvaatimuksella tai kirkollisvalituksella, jos asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan. Mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 25 §:n mukaisen kynnysarvon, asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan.

Soveltamisen kynnysarvot ovat (alv 0 %): 60 000 euroa tavarat, palvelut ja suunnittelukilpailut, 150 000 euroa rakennusurakat, 400 000 euroa sosiaali- ja terveyspalvelut (liitteen kohdat E 1-4), 300 000 muut erityiset palvelut (liitteen kohdat E 5-15), 500 000 euroa käyttöoikeussopimukset.

 

Muu peruste, mikä?

Pöytäkirjan pykälät:

 

 

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

 

Pöytäkirjan pykälät, joista oikaisuvaatimuksen voi tehdä:

Edellä mainittuihin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

Oikeus oikaisuvaatimuksen tekemiseen

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä seurakuntayhtymän viranomaisen päätöksestä oikaisuvaatimuksen saa tehdä myös seurakuntayhtymän jäsenseurakunta ja sen jäsen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Oikaisuvaatimus osoitetaan Helsingin seurakuntayhtymän yhteiselle kirkkoneuvostolle.

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä.

Sähköistä tiedoksiantoa käytettäessä asiakirja katsotaan annetun tiedoksi kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Seurakunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei oteta lukuun oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa.

Oikaisuvaatimuksen sisältö

Oikaisuvaatimuksessa, joka on osoitettava yhteiselle kirkkoneuvostolle, on ilmoitettava

- päätös, johon haetaan muutosta

- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi

- perusteet, joilla muutosta vaaditaan

- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta

- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.

 

Oikaisuvaatimus on muutoksenhakijan, laillisen edustajan tai asiamiehen omakätisesti

allekirjoitettava. Jos muutoksenhakijan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen                           

Oikaisuvaatimus on toimitettava jäljempänä olevaan osoitteeseen virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Postiin oikaisuvaatimus on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille Helsingin seurakuntayhtymän kirjaamoon oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä myös sähköpostilla lähettäjän omalla vastuulla.

Kirjaamon osoite on:

Käyntiosoite:        Kolmas linja 22 B, Helsinki

Aukioloaika:         9-15                     

Postiosoite:                                       Kolmas linja 22 B, 00530 Helsinki

Sähköposti:                                      kirjaamo.hsrky@evl.fi

 

HANKINTAOIKAISUOHJE

Pöytäkirjan pykälät:

Hankintaoikaisuoikeus

Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön asianosainen voi tehdä hankintayksikölle kirjallisen hankintaoikaisun.

Hankintaoikaisuaika

Hankintaoikaisu on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Viranomainen

Hankintaoikaisu osoitetaan hankintapäätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijalle.

Tiedoksisaanti

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä.

Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan.

Hankintaoikaisun sisältö

Hankintaoikaisu pannaan vireille kirjallisesti ilmoittamalla:

- oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi
- tiedot hankintaoikaisun kohteena olevasta päätöksestä
- millaista oikaisua päätökseen vaaditaan
- millä perusteilla oikaisua päätökseen vaaditaan

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.

Hankintaoikaisun toimittaminen   

Hankintaoikaisu on toimitettava jäljempänä olevaan osoitteeseen virka-aikana ennen oikaisuajan päättymistä.

Postiin hankintaoikaisu on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille Helsingin seurakuntayhtymän kirjaamoon oikaisuajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Hankintaoikaisun voi toimittaa virka-aikana ennen oikaisuajan päättymistä myös sähköpostilla lähettäjän omalla vastuulla.

Kirjaamon osoite on:

Käyntiosoite:        Kolmas linja 22 B, Helsinki

Aukioloaika:         9-15

Postiosoite:                                       Kolmas linja 22 B, 00530 Helsinki

Sähköposti:                                      kirjaamo.hsrky@evl.fi

 

VALITUSOSOITUS

 

Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella.

Kirkollisvalitus, pöytäkirjan pykälät:
Hallintovalitus, pöytäkirjan pykälät:

Oikeus valituksen tekemiseen

Valituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä seurakuntayhtymän jäsenseurakunta ja sen jäsen. 

Valitusperusteet

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.

Valitus seurakunnan tai seurakuntayhtymän alistettavasta päätöksestä voidaan perustaa myös siihen, että päätös ei ole tarkoituksenmukainen.

Valitusviranomainen

Helsingin hallinto-oikeus.

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä.

Sähköistä tiedoksiantoa käytettäessä asiakirja katsotaan annetun tiedoksi kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Seurakunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja tai alistus- tai valitusviranomaisen päätös on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei oteta lukuun valitusaikaa laskettaessa.

Valituskirjelmän sisältö

Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

- päätös, johon haetaan muutosta

- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi

- perusteet, joilla muutosta vaaditaan

- valittajan nimi ja kotikunta

- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

 

Valituskirjelmä on valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen omakätisesti allekirjoitettava. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituskirjelmään on liitettävä

- päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä

- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta, sekä

- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä valitukseen valtakirja.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua tuomioistuinmaksulain (1455/2015) mukaisesti.

Valituskirjelmän toimittaminen

Helsingin hallinto-oikeus, kirjaamo

Radanrakentajantie 5, 00520 Helsinki

Puhelin:                                            029 564 2000

Fax:                                                   029 564 2079

Sähköposti:                                      helsinki.hao@oikeus.fi

Aukioloaika:         8.00-16.15

 

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

 

VALITUS MARKKINAOIKEUTEEN

Pöytäkirjan pykälät:

Oikeus valituksen tekemiseen

Hankintaa koskevan asian voi saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen se, jota asia koskee. 

Valituksen markkinaoikeuteen voi tehdä vain hankinnoista, jotka ylittävät hankintalain 25 §:ssä määritellyn kansallisen kynnysarvon.

Valitusperusteet

Päätös on julkista hankintamenettelyä koskevien oikeusohjeiden vastainen.                                                      

Valitusaika

Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut kirjallisesti tiedon asemaansa vaikuttavasta ratkaisusta tai tarjousmenettelyn ratkaisusta ja sen perusteista sekä kirjallisen ohjeen asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi (valitusosoitus).

Jos hankintayksikkö on tehnyt hankintapäätöksen jälkeen hankintasopimuksen hankintalain 130 § 1 tai 3 kohdan nojalla noudattamatta odotusaikaa, valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa siitä, kun tarjoaja on saanut tiedon päätöksestä valitusosoituksineen.

Valitus markkinaoikeudelle on tehtävä viimeistään kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintapäätöksestä valitusosoituksineen ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen.

Tiedoksisaanti

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua päätöksen lähettämisestä.

Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin.

Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei oteta lukuun valitusaikaa laskettaessa.

Valituskirjelmän sisältö

Valituskirjelmässä on ilmoitettava:

- valittajan nimi ja kotikunta

- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa

- päätös, johon haetaan muutosta

- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi

- perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Puitejärjestelyyn perustuvan hankinnan osalta valituskirjelmässä on esitettävä, minkä vuoksi käsittelylupa tulisi myöntää.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on muu henkilö, on valituskirjelmässä ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituskirjelmään on liitettävä:

- päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä

- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta

- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä valitukseen valtakirja.

Markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella voidaan saattaa hankintalaissa tarkoitettu hankintayksikön päätös tai hankintayksikön muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu, jolla on vaikutusta ehdokkaan tai tarjoajan asemaan. Markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella ei voida saattaa hankintayksikön sellaista päätöstä tai muuta ratkaisua, joka koskee yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua, hankinnan jättämistä osiin jakamatta tai yksinomaan halvimman hinnan käyttämistä kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua tuomioistuinmaksulain (1455/2015) mukaisesti.

Valituskirjelmän toimittaminen

Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle osoitettuna osoitteeseen:

Postiosoite:          Radanrakentajantie 5, 00520 Helsinki

Puhelin:                                            029 564 3300

Fax:                                                   029 564 3314

Sähköposti:          markkinaoikeus@oikeus.fi

Aukioloaika:         8.00-16.15

 

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Yksityiskohtainen valitusosoitus liitetään pöytäkirjan otteeseen.