Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Paavalin seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 29.10.2019 Pykälä 129


342/2019

 

129 §

Työmatka Hampuriin marraskuussa 2019

 

Päätösehdotus

Kirkkoherra Kari Kanala

Seurakuntaneuvosto

1)    Antaa Pekka Tähtiselle, Ritva Linnajärvelle, Sirpa Hirsimäelle ja Virve Airolalle matkamääräyksen Hampuriin suuntautuvalle työmatkalle marraskuussa 2019.

2)    Päättää, että matkasta maksetaan ulkomaanpäiväraha niiltä päiviltä, jotka ovat työaikaa.

3)    Pyytää matkan kokemuksista lyhyen raportin

Käsittely

 

Päätös

Esityksen mukainen.

 

 

Tiivistelmä

 

Selostus

Paavalin seurakunnan suntiot ja diakoniatyöntekijä Tähtinen tutustuvat merimieskirkon vapaaehtoistyön tärkeimpään vuotuiseen tapahtumaan joulubasaariin. Tavoitteena on hankkia virikkeitä laaja-alaisen vapaaehtoistyön organisointiin kaupunkiympäristössä.