Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Roihuvuoren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 11.12.2019/Pykälä 213

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

387/2019

 

213 §

Ilmoitusasioita

 

Päätösehdotus

 

Merkitään tiedoksi.

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

 

Selostus

·         MLL Roihuvuori on lahjoittanut 80 kappaletta 70 euron arvoista lahjakorttia välitettäväksi seurakunnan diakoniatyön kautta vähävaraisille perheille.

·         Roihuvuoren seurakunnan vastaukset kolmeen kysymykseen (liite 1)

·         Seurakuntayhtymän johtajan kirje (liite 10)

·         Seurakunnan kuukausiraportit. Vertailuryhmä on muodostettu kymmenestä jäsenmäärältään lähimmästä muusta seurakunnasta (viisi omassa hiippakunnassa ja viisi koko maassa).

·         Liite 11. Yleisraportti 10.2019 Roihuvuori

·         Liite 12. Henkilöraportti 10.2019 Roihuvuori

·         Ryhmä seurakunnan toiminnassa vastuutehtävissä mukana olevia nuoria lähestyi seurakuntaneuvostoa viestillä. Työryhmä, johon kuuluivat Jaakko Niiles, Milla Tuuri ja Timo Pekka Kaskinen tapasivat nuoret Laajarannassa. Sovittiin, että kuulemisesta lähetetään kirkkoherran välityksellä terveiset sekä nuoriso- ja rippikoulutiimin työntekijöille että seurakuntaneuvostolle.

·         Pääkaupunkiseudun seurakuntien jäsenet saivat jälleen joulukalenterin lahjaksi joulunodotukseen (liite 14)

Liitteet

4

Liite 1. Kysymykset seurakuntaneuvostoille

5

Liite 10. Seurakuntayhtymän johtajan kirje joulu 2019

6

Liite 14. Joulukalenteri lahjaksi 2019

 

 

398/2019

 

214 §

Seurakunnan talouden toteutuma ajalla tammi-marraskuu 2019

 

Päätösehdotus

 

Merkitään tiedoksi.

 

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

 

Selostus

Tammi-marraskuun 2019 talousarvion toteutumavertailu osoittaa, että talouden pito on toteutunut suunnitelman mukaisesti.

Liitteet

7

Liite 2. Talouden toteutuma 1-11 2019 ei säästöjä

8

Liite 3. Talouden toteutuma 1-11 2019 sis. säästöt

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa