Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Roihuvuoren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 06.11.2019/Pykälä 202

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

387/2019

 

202 §

Muut asiat

 

Päätösehdotus

 

 

 

Päätös

Seurakuntaneuvosto hyväksyi molemmat selostus-osion ehdotukset.

 

 

 

Selostus

1.    Nuorisotyön esitys seurakuntaneuvostolle kevään 2020 vastuunkantajien matkan maksujärjestelyistä

Roihuvuoren seurakunta järjestää 8-11.5.2020 vastuunkantajien matkan Milanoon. Matkalle osallistuvat seurakunnassa vastuunkantajina / vapaaehtoisena toimivat nuoret ja nuoret aikuiset.

Matkan hankintahinta, joka sisältää kaikki lentoliput ja majoitusmaksut, on suuruusluokassa 10 000 – 11 000 euroa. Nuorisotyö on saanut kahdelta yhtiöltä alustavan tarjouksen hinnoista. Toista matkanjärjestäjäää (HRG) on pyydetty tarkentamaan tarjoustaaan, jotta se olisi vertailukelpoinen matkatoimisto Kilroyn antaman tarjouksen kanssa. Mytös kolmannelta matkatoimistolta (Matka Vekka) on pyydetty tarjous, mutta se ei ole vielä saapunut.

Matkojen hinnat saattavat muuttua ja siksi ostopäätös on syytä tehdä hyvissä ajoin etukäteen.

Asiassa on konsultoitu seurakuntayhtymän hallintolakimies Mirjami Toivakan ja matkasihteeri Sari Boll-Seppäsen kanssa. He ehdottavat, että seurakuntaneuvosto valtuuttaa kirkkoherran valitsemaan sopivimman tarjouksen saatujen tarjousten joukosta. Tämän mukaisesti nuorisotyö pyytää, että seurakuntaneuvosto valtuuttaa kirkkoherra Timo Pekka Kaskisen valitsemaan kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen annettujen tarjousten joukosta heti kun se tulee mahdolliseksi.

 

2.    Helsingin seurakuntayhtymän seurakuntien varapuheenjohtajat ovat päättäneet kokoontua aika ajoin keskustelemaan seurakuntaneuvostojen kannalta keskeisistä kysymyksistä. Keskustelut ovat epävirallisia, mutta hyödyllisiä. Wiking Vuori ehdottaa, että  sijaistamisjärjestelyiden valmistelu annetaan seurakuntaneuvoston valmistelutyöryhmän tehtäväksi.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa