Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Roihuvuoren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 06.11.2019/Pykälä 197

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

392/2019

 

197 §

Henkilökunnan vuosilomat talvikaudella 2019-2020

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto vahvistaa työntekijöiden talvikauden 2018-2019 lomasuunnitelman ja antaa kirkkoherralle valtuudet tehdä tarvittaessa muutokset lomasuunnitelmaan virkamiespäätöksenä.

 

Päätös

Päätettiin esityksen mukaisesti.

 

 

 

Selostus

Seurakuntaneuvosto vahvistaa vuosittain pappien, kanttoreiden, diakoniatyöntekijöiden, nuorisotyönohjaajien, lastenohjaajien, tiedottajan, seurakuntasihteerin ja suntioiden lomakaudella ja sen ulkopuolella pidettävät vuosilomat. Kirkkoherran lomasuunnitelman vahvistaa tuomiokapituli.

Kirkkoherra ja esimiehet ovat valmistelleet vuosilomat lomakaudelle 1.10.2019 - 30.4.2020. Valmistelussa on kuultu työntekijöitä. Lomasuunnitelma on nähtävänä seurakuntaneuvoston kokouksessa.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa