Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vuosaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 09.09.2019 Pykälä 83


463/2019

 

83 §

Iltapäiväkerhon osa-aikaisen ja määräaikaisen ryhmäavustajan valitseminen

Päätösehdotus

SN valitsee iltapäiväkerhon osa-aikaiseen (20 h/vko) ja määräaikaiseen ryhmäavustajan tehtävään Anni Ryynäsen ajalle 10.9.2019–31.5.2020. Varasijoille valitaan Katri Ben-Younes ja Anne Ylinen.

 

Päätös

Esitys hyväksyttiin.

 

Selostus

Seurakunta tarvitsee ryhmäavustajaa IP-kerhoon, koska ryhmässä aloitti 8.8.2019 alkaen 5 erityisentuen lasta. Koska erityisen tuen lapsien määrä on enemmän kuin 4, saamme Helsingin kaupungilta Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalta (Kasko) rahoituksen avustajan palkkaamiseen. Voimme palkata avustajan, joka työskentelee 4 tuntia/päivässä. Avustaja palkataan kevään 2020 loppuun asti.

Haemme osa-aikaista (20 h/viikko) ja määräaikaista ryhmäavustajaa ajalle 11.9.2019–31.5.2020. Pääasiallinen tehtävä on ohjata suurella sydämellä erityisentuen lapsia yhdessä muiden varhaiskasvatuksen tiimiin kanssa. Toivomme valitulta hyviä vuorovaikutustaitoja, innostunutta ja kehittävää työotetta, joustavuutta muuttuvissa tilanteissa sekä kykyä itsenäiseen työhön. Katsomme eduksi kokemuksen varhaiskasvatustyöstä. Valittava voi koulutukseltaan olla lastenohjaaja, koulunkäyntiavustaja tai jokin muu tehtävään sopiva koulutus. Palkkaus määräytyy KirVESTES:n vaativuusryhmän 402 mukaan. Sijaisuuksissa noudatamme 4 kk:n koeaikaa. Valitun on esitettävä ennen tehtävän aloittamista rikosrekisteriote. Valittavalta edellytetään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenyyttä.

Ensimmäinen hakuaika päättyi 4.6.2019. Hakijoita oli yhteensä 4 ja rekrytointiryhmä haastatteli heidät kaikki. Rekrytointiryhmän esityksestä seurakuntaneuvosto päätti kokouksessaan (SN 5/19 § 6) jatkaa hakuaikaa 25.8.2019 ja valita ryhmäavustajan 9.9. kokouksessaan. Uuden hakuajan päättymiseen mennessä hakijoita oli yhteensä 15 (liite 4). Rekrytointiryhmä kutsui hakijat nro 6, 10, 11, 12, 14 haastatteluun, joka järjestettiin 27.8. Hakija nro 11 ilmoitti, ettei saavu haastatteluun. Hakijaa nro 10 ei tavoitettu.

Rekrytointiryhmä esittää määräaikaiseen ja osa-aikaiseen (20 h/vko) ryhmäavustajan toimeen valittavaksi Anni Ryynästä. Hänellä on hakemus-asiakirjojen, haastattelun, osaamisen ja työkokemuksen perusteella arvioituna hakijoista parhaiten ko. tehtävään sopivat taidot ja kyvyt toimen menestyksellistä hoitamista varten. Varasijoille rekrytointiryhmä esittää Katri Ben-Younesta ja Anne Ylistä.

 

Liitteet

4

Liite 4. Ryhmäavustaja yhteenveto (3)