Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Helsingin Mikaelin seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 09.12.2019/Pykälä 103

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

584/2019

 

103 §

Mikaelin seurakunnan kolehdit 2020

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto hyväksyy vuoden 2020 kolehtisuunnitelman liitteen mukaan.

 

Päätös

Kolehtisuunnitelma vuodelle 2020 hyväksyttiin kahdella muutoksella:

1) 19.7. kolehti kerätään "Lasten ja perheiden kasvun tukemiseen Suomen Pyhäkoulun Ystävät järjestön kautta. Vuonna 2020 Suomen Pyhäkoulun Ystävät tarjoaa seurakunnille Pop up -pyhäkouluja, pyhäkoulutoiminnan organisointityökalun sekä sisältöjä Lastenkirkkoon" ja

2) 27.12. kolehti kerätään "Kirkkomusiikin päivän 2020 järjestämiseen Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry:n kautta".

 

 

Selostus

 

Seurakuntaneuvoston tulee hyväksyä vuosittain seurakunnan pääjumalanpalveluksessa kerättävien kolehtien kohteet. Kolehtisuunnitelman pohjana on luettelo kirkkohallituksen ja tuomiokapitulin määräämistä kolehdeista.

Vuoden aikana suunnitelmasta voidaan kirkkoherran päätöksellä ja sen ilmoittamisella Kirkkohallitukseen poiketa, jos jonkun jumalanpalveluksen aiheen, vierailijan tai muun vastaavan syyn perusteella kolehdin kerääminen muuhun tarkoitukseen on tarkoituksenmukaista.

Lapsivaikutusten arviointi: ei vaikutuksia.

 

Liitteet

3

Vuoden 2020 kirkkokolehdit_seurakuntaneuvostolle

 

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa