Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Munkkiniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 11.12.2019 Pykälä 148


520/2019

 

146 §

Kasvatuksen vastuuryhmän esitys partiolippukunnille annettavasta avustuksesta vuonna 2019

 

Päätösehdotus

 

Hyväksytään Kasvatuksen vastuuryhmän esitys nuorisotyön lahjoitusvarojen käytöstä lippukuntien tukemiseen vuonna 2019 summalla 3.200€. Tämä summa myönnetään jo aiemmin talousarviossa myönnetyn 4000e lisäksi.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Selostus

Munkkiniemen seurakunta on taustayhteisönä neljälle lippukunnalle, joissa on yhteensä noin 500 jäsentä. Yhteistyöllä lippukuntien ja seurakunnan kanssa on pitkä ja vahva historia. Lippukuntien ja seurakunnan väliset taustayhteisösopimukset on päivitetty ja allekirjoitettu tämän vuoden elokuussa.

Kirisiskot ja Mustat Veljet toimivat Munkkiniemen kirkolla. Vuoren Valppaat ja Navigatores vastaavat itse omien toimintatilojensa vuokrakuluista.

Seurakunnan budjettiin on varattu lippukuntien tukemiseen 4.000€, mikä aiemmin on jaettu tasan neljän lippukunnan kesken. Viime vuonna, kun tilakuviot muuttuivat ja kaksi lippukuntaa joutui itse vuokravastuuseen tiloistaan, tuo avustus kohdistettiin näihin vuokrakuluihin. Viime vuonna lippukunnille myönnettiin lisäksi heidän tekemänsä anomuksen mukaisesti 1.000€ kullekin.

Tälle vuodelle lippukunnat anovat nyt seurakunnalta yhteensä 6.000€ avustusta. Lisäksi Navigatores hakee 1.200€ avustusta, koska kaupungin toiminta-avustushakemus heidän osaltaan myöhästyi. 

Liitteet

3

Kasv.vastuuryhmä 20190919 muistio 3-2019

4

Partiolippukuntien avustushakemus 2019

 

 

298/2019

 

147 §

Rohkeasti yhdessä -Tilannekuvan vastaukset

Päätösehdotus

 

Merkitään tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

Selostus

Helsingin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto lähetti seurakuntaneuvostoille kyselyn koskien seurakuntien toimintaympäristöä. Seurakuntaneuvosto nimesi marraskuun kokouksessa työryhmän vastaamaan kyselyyn seurakuntaneuvoston nimissä. Kysely oli lähetetty kaikille viime vaaleissa valituksi tulleista, sekä varsinaisille että varajäsenille. Osa vastaajista oli vastannut suoraan mukana olleen linkin kautta eikä puheenjohtajan tai asetetun työryhmän kautta Munkkiniemen seurakuntaneuvoston vastauksia tuli kolme. Kaikki kolme vastausta tiedoksi. Viimeinen, kolmas vastaus, on seurakuntaneuvoston asettaman työryhmän vastaus.

Liitteet

5

Rohkeasti yhdessä_tilannekuva_vastaukset

6

Seurakuntaneuvoston vastaukset kyselyyn 2019

 

585/2019

 

148 §

Kolehtityöryhmän esitys kevään 2020 kolehdeista

Päätösehdotus

 

Hyväksytään kolehtityöryhmän esitys kirkkokolehdeista Munkkiniemen seurakunnassa 1.1.2020-28.6.2020

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Liitteet

7

2020 kirkkokolehdit kevät