Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Munkkiniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 09.10.2019 Pykälä 122


112 §

Työjärjestyksen vahvistaminen

 

Päätösehdotus

Hyväksytään esityslista.

 

Päätös

Esityslista hyväksyttiin.

 

 

113 §

Edellisen kokouksen pöytäkirja

 

Päätösehdotus

Merkitään tiedoksi.

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

298/2019

 

114 §

Verkoston esittäytyminen

 

Päätösehdotus

 

Merkitään tiedoksi.

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

 

Selostus

Verkoston toiminnanjohtaja, pastori Marko Huhtala esittelee Verkoston toimintaa. Seurakuntaneuvoston jäsenillä on mahdollisuus esittää kysymyksiä, jonka jälkeen käydään keskustelua esityksen, kokemusten ja kysymysten pohjalta

 

 

 

 

301/2019

 

115 §

Munkkiniemen seurakunnan diakonianviran täyttäminen

 

Päätösehdotus

 

Valitaan Munkkiniemen seurakunnan diakonian virkaan 1.1.2020 alkaen sosionomi-diakoni, MuM Heli Erkkilä. Varalle Maria Virtanen. Virkaan valitulla on kuuden kuukauden koeaika.

Käsittely

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin. Heli Erkkilään ei sovelleta kuuden kuukauden koeaikaa, koska hän on ollut seurakunnan palveluksessa jo useamman vuoden.

 

 

 

Selostus

Munkkiniemen seurakuntaneuvosto päätti kokouksessaan 4.9.2019 talousarvioesityksen hyväksymisen yhteydessä täyttää etsivän vanhustyön projektin määräaikaisen diakoniatyön viran toistaiseksi 1.1.2020 alkaen. Virka julistettiin haettavaksi 18.9.2019 – 2.10.2019. Määräaikaan mennessä virkaa haki yhdeksän henkilöä. Valintatyöryhmä (Jenni Haapanen, Sirpa Tyrkkö, Mia Salmio, Tarja Frilander ja Leo Glad) kutsui hakemusten perusteella haastatteluun neljä hakijaa: Heli Erkkilä, Heidi Karvinen, Maria Virtanen ja Veera Värtelä. Hakemusten ja haastatteluiden perusteella valintatyöryhmä esittää virkaan Heli Erkkilää ja varalle Maria Virtasta.

Liitteet

1

DIAKONIAN_VIRKA_hakuilmoitus

2

yhteenveto hakijoista_2

 

 

 

 

 

298/2019

 

116 §

”Rohkeasti yhdessä” hankkeen aloitus

 

Päätösehdotus

 

Merkitään tiedoksi.

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

Selostus

Helsingin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto on päättänyt aloittaa ”Rohkeasti yhdessä” hankkeen.

Liitteet

3

Rohkeasti yhdessä yhteisen kirkkoneuvoston päätös 150819

4

Seurakuntayhtymän johtajan kirje 2.10.2019

5

Päätös Yhteinen kirkkoneuvosto 15.08.2019 216§

305/2019

 

117 §

Nuorisotyönohjaaja Hertta Saarisen irtisanoutuminen virastaan eläkkeelle siirtymistä varten 1.6.2020 alkaen

 

Päätösehdotus

 

Merkitään tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

Selostus

Hertta Saarisen irtisanoutumisilmoitus.

 

 

 

 

301/2019

 

118 §

Valinta- ja suunnitteluryhmän nimeäminen toimien ja virkojen täyttämistä varten

 

Päätösehdotus

 

Nimetään valinta- ja suunniteluryhmään kolme seurakuntaneuvoston jäsentä ja johtotiimi.

Päätös

Valinta- ja suunnittelutyöryhmään nimettiin johtotiimin lisäksi Eeva-Liisa Koltta-Sarkanen, Jenni Haapanen ja Anna Saurama, Anna Sauraman varalle Anni Valovirta ja Sini Suomalainen.

 

Selostus

Talousarvioesityksen hyväksymisen yhteydessä 4.9.2019 seurakuntaneuvosto hyväksyi samalla henkilöstösuunnitelman, jonka toteuttaminen edellyttää rekrytointeja diakoniaan, viestintään, musiikkiin ja nuorisotyöhön. Jotta rekrytoinnissa voitaisiin löytää mahdollisimman hyvin toisiaan ja nykyistä työyhteisöä täydentäviä työntekijöitä olisi hyvä jos kaikkia rekrytointeja suunnittelisi valintatyöryhmä jossa olisi seurakuntaneuvostosta kolme henkilöä ja johtotiimi (Mia Salmio, Tarja Frilander ja Leo Glad).

 

298/2019

 

119 §

Seurakuntaneuvoston kevään kokoukset

 

Päätösehdotus

 

Merkitään tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

Selostus

Munkkiniemen seurakuntaneuvoston kokoukset keväällä 2020: 15.1.; 12.2.; 11.3.; 8.4.; 6.5. ja 3.6.

 

 

298/2019

 

120 §

Helsingin seurakuntayhtymän hallinnon vuosikello

Päätösehdotus

 

Merkitään tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

Selostus

Helsingin seurakuntayhtymän hallinnon vuosikello.

Liitteet

6

Hallinnon vuosikello 2020 A3

 

 

520/2019

 

121 §

Lähetyksen ja kansainvälisen vastuun työryhmän esitys lahjoitusvarojen korkotuoton käytöstä

Päätösehdotus

 

Myönnetään Lähetyksen ja kansainvälisen vastuun työryhmän anomuksen mukaisesti 6000 € seurakunnan lahjoitusvaroista Sodderin seurakuntatalon uuden katon materiaaleihin ja työkustannuksiin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Työryhmä esittää, että lähetyksen saamien lahjoitusvarojen korkotuotoista lahjoitettaisiin kuusi tuhatta euroa (6000 €) Sodderin seurakunnalle. Varoilla katettaisiin suurin osa aiotusta Sodderin seurakuntatalon uuden katon materiaaleista ja työkustannuksista. Lahjoitus täyttäisi myös lahjoitusvarojen antajan tahdon.

Liitteet

7

Lähetyksen esitys neuvostolle 29092019

 

 

297/2019

 

122 §

Kirkkoherran päätökset

 

Päätösehdotus

 

Merkitään tiedoksi.

 

Päätös

Ei ollut.

 

 

Selostus

Kirkkoherran päätökset jaetaan pöydälle