Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 06.11.2019 Pykälä 162


559/2019

 

162 §

Henkilöstön kehittämissuunnitelma 2020

 

Päätösehdotus

 

Hyväksytään seurakunnan henkilöstön kehittämissuunnitelma vuodelle 2020, samalla myönnetään ulkomaanpäiväraha niille työntekijöille, joiden koulutus tapahtuu ulkomailla kehittämissuunnitelmassa esitetyn mukaisesti. Kirkkoherralle annetaan valtuudet ajankohtaisten myönnettyjen koulutusten uudelleen suuntaamiseen tarvittaessa. Päätetään hankkia muutosprosessin jatkotuki liitteen mukaisesti.

Päätös

Päätettiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Selostus

Henkilöstön kehittämissuunnitelmassa on huomioitu seurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelmassa 2019-2021 mainitut kolme konkreettista tavoitetta vuodelle 2020: 1) Hakeudumme yhteistyöhön ja rakennamme uusia kumppanuuksia alueen toimijoiden kanssa. Jokainen työntekijä ottaa yhteyttä vähintään kahteen itselleen uuteen kumppaniin, alueen toimijatahoon. Viestimme siitä, mitä teemme. 2) Jokainen ryhmä (työtiimi tai seurakuntalaisten ryhmä) viestii tekemästään työstä vähintään kaksi kertaa vuodessa yhteisillä viestintäkanavilla. 3) Jokainen seurakunnan työntekijä tekee työpäivän uusissa toimitiloissa ja kertoo oppimastaan ja ymmärtämästään muille. Järjestämme seurakuntalaisten tuen Redissä.

Kallion seurakunnan muutosprosessin tukena työskenneeltä Paula Kirjavaiselta on pyydetty tarjous muutostuen jatkosta. Tarjous on liitteenä. Se sisältää työyhteisön pelisääntöjen ja yhteisen työn kehittämistä jokaiselle työntekijälle. Helsingin seurakuntayhtymä on luvannut maksaa kuluista puolet eli 4900 e+alv. Kallion seurakunnan osuudeksi jää 4890e+alv. Tarjous esitetään hyväksyttäväksi osana kehittämissuunnitelmaa.

Lisäksi koko henkilöstölle esitetään yksi koulutuspäivä keväälle tavoitealueen yhteistä koulutusta. Liite

Henkilöstönkehityssuunnitelmaa on käsitelty johtotiimissä 11.9. ja 23.10., tavoite-alueilla 15.-18.10. sekä yhteisessä työntekijäkokouksessa18.9. ja 13.11.

 

Liitteet

8

T2019-09-13 Kallion muutosprosessin jatkotuki (1)

9

Henkilöstön kehittämissuunnitelmapohja 2020ehdotus (1)

 

 

220/2019

 

163 §

Koulutusavustushakemus

 

Päätösehdotus

 

Kirkkoherra tekee esityksen kokouksessa.

Käsittely

Kirkkoherra esitteli asian ja teki päätösehdotuksen.

Avustusta ei myönnetä. Viimeistään syksyyn 2020 mennessä laaditaan periaatteet ja linjaukset vapaaehtoisten ja seurakuntalaisten kouluttamiseen ja koulutuksen maksamiseen.

 

Asiasta käytiin keskustelua.

Päätös

Päätettiin muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Selostus

Henkilö toimii Kallion seurakunnassa sekä vapaaehtoisena että palkkiotoimisena pappina. Budjettiin on varattu määräraha vapaaehtoisten koulutukseen vuodelle 2020. Määrärahaa on tarkoitettu käytettäväksi erityisesti messuyhteisöjen vapaaehtoisten koulutukseen. Papin esittämä malli, jossa hän toimii vapaaehtoisena Kalliossa ja sitä vastaan seurakunta tukee koulutusta aiheen ympärillä voisi olla harkittava, mutta asiassa on jatkossa noudatettava samaa linjaa. Seurakunta voi lisäksi tehdä päätöksen vain vuodelle 2020. Taloustyöryhmä käsittelee hakemusta vielä 31.10. kokouksessaan.

Liite

10

KallionSrkKoulutusavustushakemus (1)