Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vuosaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 20.05.2019 Pykälä 59


472/2019

 

59 §

Toivon päivän kesäkamppis - vähävaraisten vuosaarelaisten vanhusten avustamine

 

Päätösehdotus

 

 SN myöntää Toivon päivän kesäkamppikseen 1.500 € vähävaraisille vuosaarelaisille osoitetusta testamenttirahastostamme.

 

 

Päätös

Esitys hyväksyttiin.

 

 

Selostus

Johtava diakoni Tuula Mäkinen esittää, että seurakuntaneuvosto myöntää 1.500 euroa diakonian kautta vuosaarelaisten vähävaraisten vanhusten tavarahankintoja varten. Varat myönnetään diakonialle osoitetun testamentin tuotosta.

Toivonpäivän kampanja järjestetään jo neljättä kertaa. Tavoitteena tuoda toivoa, elämänlaatua, virkistystä ja iloa ikäihmisten elämään. Kampanjassa pyritään löytämään vanhuksia, joilla on tavaratarpeita, jotka toisivat helpotusta arkeen ja elämäntilanteeseen, mutta varoja niiden toteuttamiseen ei ole.

Kampanjan yhteistyökumppanina on Seniori-Vamos Helsinki (HDL). Etsivä seniorityö Seniori-Vamos toimii yhteistyössä Helsingin kaupungin kotihoidon kanssa.