Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Haagan seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 09.09.2019 Pykälä 79


180/2019

 

79 §

Nuorisotyönohjaajan viran haettavaksi julistaminen

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto päättää

1.                     julistaa haettavaksi kirkon nuorisotyönohjaajan viran laaja-alaisella kasvatuksen tehtävänkuvalla (palkkaluokka 502) ja

2.                     valita viran valintatyöryhmään kirkkoherra Heikki Nenosen, kasvatuksen esimiehen Anni Beckerin sekä vähintään yhden seurakuntaneuvoston jäsenen.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin. Valintatyöryhmään valittiin Heikki Nenosen ja Anni Beckerin lisäksi Aapo Kiilunen ja Sanna Pakkanen.

 

 

 

Selostus

Helsingin seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto perusti Haagan seurakuntaneuvoston pyynnöstä Haagan seurakuntaan nuorisotyönohjaajan viran kokouksessaan 13.6.2019. Viran perustaminen liittyy kasvatuksen tiimin isompaan muutokseen, jossa yksi nuorisotyönohjaajan virka muutetaan perhetyöntekijän viraksi, lapsityönohjaajan virka lakkautetaan (seurakuntaneuvoston kokous 8.4.2019) ja nuorisotyönohjaaja Anni Becker siirtyi koko kasvatuksen tiimin työalavastaavaksi. Nykytilanteessa tarvitaan kaksi nuorisotyössä olevaa nuorisotyönohjaajaa, joista toinen on juuri perustetun viran tuleva hoitaja. Tällä hetkellä tätä tehtävää hoitaa määräaikaisella virkamääräyksellä 31.10. asti nuorisotyönohjaaja Pauli Virtanen. Liitteenä päivitetty kuva kasvatuksen tiimin koko henkilöstötilanteesta.

 

Virassa tehtäväkuvana on laaja-alainen kasvatustyö sisältäen varhaisnuoriso-, rippikoulu- ja nuorisotyötä. Tehtäväsisällön tarkempi kuvaus määritellään hakuilmoituksen yhteydessä. (liite)

Viran kelpoisuusvaatimuksena on kirkkohallituksen säädöskokoelman nro 102 mukainen pätevyys kirkon nuorisotyönohjaajan virkaan. Virkaan valitun tulee esittää ennen viran vastaanottamista hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja rikosrekisterilain 6 § 2 mom. mukainen rikosrekisteriote.

Virka voidaan laittaa avoimeen hakuun välittömästi KirkkoHR:n kautta ja seurakuntaneuvosto tekee valinnan 7.10. tai viimeistään 28.10. Tavoitteena on, että uusi viranhaltija aloittaa tehtävässään 1.11. tai sopimuksen mukaan.

Liitteet

16

Nuorisotyönohjaajan hakuilmoitus

 

 

 

176/2019

 

80 §

Kasvatuksen tiimin esimiesjärjestely

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto päättää valita Anni Beckerin kasvatuksen tiimin esimieheksi toistaiseksi (palkkaluokka 503).

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Selostus

Kokouksessaan 3.9.2018 seurakuntaneuvosto päätti yhdistää lapsi- ja perhetyön sekä nuorisotyön tiimit ja valita samassa yhteydessä nuorisotyön tiimin esimiehen Anni Beckerin koko kasvatuksen tiimin esimieheksi. Päätös esimiesjärjestelystä tehtiin määräaikaisesti ulottumaan 31.5.2019 asti. Kesän ajan Anni Becker on toiminut tiimin esimiehenä kirkkoherran päätöksellä, mutta koska tiimijärjestelyssä ei olla palaamassa entiseen tai tekemässä muita muutoksia, on tarkoituksenmukaista päättää myös esimieskysymyksestä pitkäjänteisesti.

Työskennellessään kasvatuksen tiimin esimiehenä Anni Beckerin palkkaluokka on ollut hallintojohtajan päätöksellä 503, kun se nuorisotyönohjaajan virassa ilman esimiesvastuuta on 502.