Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 29.08.2019 Pykälä 235


235 §

Ilmoitusasioita

 

Yhteisen kirkkovaltuuston iltakoulu pidetään klo 18.00–21.00.

 

Kirkko- ja kaupungin johtokunnan helsinkiläiset luottamushenkilöt on kutsuttu kokoukseen.

 

Yhteisen kirkkoneuvoston jäsenille lähetetään kysely kiinnostuksesta ja mahdollisuudesta olla mukana uusien työntekijöiden rekrytoinneissa.

 

Yhteisen seurakuntatyön johtaja Stefan Forsén kertoi suunnitteilla olevista tutustumismatkoista kohteisiin, joissa Helsingin seurakuntayhtymältä lähetysmäärärahoja saavat järjestöt toimivat. Matkat tehtäisiin Kirkon ulkomaanavun kohdemaahan Ugandaan, Suomen Lähetysseuran ja Suomen Pipliaseuran kohdemaihin Kambodzaan ja Thaimaahan sekä myöhemmin Myanmariin. Tarkemmat tiedot matkoista ja kysely osallistumismahdollisuudesta lähetetään jäsenille.

 

Tuomiokapituli järjestää kirkkoherroille seminaarin, jonka päätöspäivä on 21.11. Päällekkäisyyden vuoksi yhteisen kirkkovaltuuston 21.11. klo 18.00 pidettäväksi sovittu iltakoulu siirretään torstaiksi 28.11. klo 18.30.