Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kirkko ja kaupungin johtokunta
Pöytäkirja 02.04.2019 Pykälä 3


97/2019

 

3 §

Kirkko ja kaupungin toimintakertomus 2018

 

Päätösehdotus

Viestintäpäällikkö Kimmo Holappa

Kirkko ja kaupungin johtokunta päättää hyväksyä Kirkko ja kaupungin toimintakertomuksen 2018 ja merkitä siitä käydyn keskustelun tiedoksi.

Käsittely

Tämä kohta siirrettiin käsiteltäväksi heti pöytäkirjan tarkastajien valinnan jälkeen.

Käsittelyn aikana käytettiin 34 puheenvuoroa.

Kokouksessa sovittiin, että Kirkko ja kaupungin taloutta tarkastellaan tarkemmin seuraavassa kokouksessa, jolloin käsitellään tilinpäätökset vuosilta 2016, 2017 ja 2018 sekä viimeisimmän vuosineljänneksen tuloslaskelma vuodelta 2019.

Taloutta seurataan myös jatkossa aiempaa järjestelmällisemmin, jotta vastaavaa alijäämätilannetta ei pääsisi syntymään.

Korjattu toimintakertomuksen versio on liitteenä.

Päätös

Toimintakertomus hyväksyttiin sillä lisäyksellä, että kertomukseen kirjataan montako kertaa johtokunta kokoontui vuoden 2018 aikana. Tekstiin korjataan myös oikea alijäämäsumma, joka on 379 000 euroa.

 

Selostus

Johtosäännön mukaan johtokunnan tulee laatia edellisen vuoden toimintakertomus tammikuun loppuun mennessä. Koska tänä vuonna ei poikkeuksellisesti ole voitu pitää kokouksia, toimintakertomus käsitellään nyt vuoden ensimmäisessä kokouksessa.

 

Liitteet

1

KORJATTU VERSIO Kirkko ja kaupungin toimintakertomus 2018