Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Helsingin Mikaelin seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 10.06.2019 Pykälä 53


283/2019

 

53 §

Määräaikainen nuorisotyönohjaajan virka

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto päättää, että määräaikaiseen nuorisonohjaajan virkaan vaativuusryhmän ollessa 502 ajalle 1.7.2019–30.10.2022 valitaan nuorisotyönohjaaja, Tiina Mäki-Arvela ja varasijalle nuorisotyönohjaaja, sosionomi (AMK) Hanna-Leena Posti.

Päätös

Esityksen mukaan.

 

Selostus

Seurakuntaneuvosto päätti toukokuussa 2019 julistaa avoimesti haettavaksi määräaikaisen Mikaelin seurakunnan nuorisotyönohjaajan viran ajalle 1.7.2019–30.10.2022 vaativuusryhmän ollessa 502. Hakuaika oli 15.–28.5.2019. 

Nuorisotyönohjaajan haastattelua ja valintaa varten perustettiin seurakuntaneuvoston päätöksellä rekrytointiryhmä, johon kuuluvat Anna-Maija Laakso, Ami Lainela, Juha Kasari ja Martti Häkkänen (SN 10§ /283/2019)

Määräaikaista nuorisotyönohjaajan virkaa haki määräaikaan mennessä kuusi henkilöä. Heistä haastatteluun kutsuttiin kolme hakijaa ja rekrytointiryhmä haastatteli heidät 29.5.2019.

Rekrytointiryhmä esittää, että määräaikaiseen nuorisotyönohjaajan virkaan valitaan nuorisotyönohjaaja Tiina Mäki-Arvela ja ensimmäiselle varasijalle valitaan nuorisotyönohjaaja, sosionomi (AMK) Hanna-Leena Posti .

Tiina Mäki-Arvela on toiminut Mikaelin seurakunnassa ja Malmin seurakunnassa nuorisonohjaajana. Hän on vastannut varhaisnuorisotyöstä ja osallistunut rippikoulutyöhön ja kouluyhteistyöhön. Hän on perehtynyt toiminallisen menetelmien käyttöön, lasten erätoimintaan ja lasten ja nuorten kriisityöhön.

Kasvatuksen työala tukee Tiina Mäki-Arvelan valintaa määräaikaiseen nuorisotyönohjaajan virkaan.

Viran määräaikaisuuden perusteena ovat seurakunnan taloudellisen tilanteen sopeuttaminen, seurakunnan henkilöstön ja organisaation kehittäminen vuosina 2020-2023 ja nuorityönohjaajan viran määräaikainen tarve.

Lapsivaikutusten arviointi:
Mikaelin seurakunnan kasvatustyössä nuorisotyöntekijöiden resursoinnin turvaaminen ja nuorisotyönohjaajan viran täyttäminen luo edellytykset määrällisesti ja laadullisesti hyvän nuorten kasvatustyön, rippikoulujen pitämisen, isoskoulutuksen ja säännöllisen kouluyhteistyön seurakunnan alueella olevien useiden koulujen kanssa.