Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Helsingin Mikaelin seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 11.03.2019 Pykälä 29


281/2019

 

29 §

Talous- ja hallintotyöryhmä

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto päättää valita seurakuntaneuvoston toimintakaudeksi vuosille 2019-2022 talous- ja hallintoryhmän, johon kuuluvat Ami Lainela, Tiina Lintunen, Hannu Ihalainen, Tapio Suontakanen, Ismo Kuutti, Satu Luhtanen ja Martti Häkkänen.

Päätös

Esityksen mukaan.

 

 

Selostus

Yhteisen kirkkoneuvoston tekemän päätöksen mukaisesti seurakuntayhtymän kehysbudjetti annetaan toukokuussa kullekin seurakunnalle seurakunnallisen toiminnan toteuttamiseen.

Seurakunnan talouden suunnittelun kannalta on perusteltua, että seurakuntaneuvosto nimeää taloussuunnitelmaa valmistelevan työryhmän, jonka tehtävänä on perehtyä seurakunnan talouden rakenteeseen, käydä toiminnasta ja taloudesta rakentavaa keskustelua, pohtia mitä painotuksia ja tehtäviä on mahdollisesti priorisoitava sekä kirkkoherran ja johtoryhmän kanssa valmistella seurakuntaneuvostolle ehdotus taloussuunnitelmasta seuraavaksi vuodeksi sekä talouden perusraamit kolmivuotiskaudeksi.

 

Lapsivaikutusten arviointi: ei vaikutuksia