Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Roihuvuoren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 11.03.2019 Pykälä 56


387/2019

 

56 §

Ilmoitusasioita

 

Päätösehdotus

 

Merkitään tiedoksi.

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

 

Selostus

 Kirkkoherra kertoo seurakunnan toiminnasta ajankohtaisia asioita.

·       Seurakunnan luottamushenkilöitä, työntekijäitä ja Chorus Marinus -kuoro

osallistuvat Jaetut eväät –jumalanpalvelustapahtuman vastuutehtäviin. Tämän

lisäksi molemmat messut su 31.3. ovat osa tapahtuman ohjelmatarjontaa.

Roihuvuoren kirkon Mukulamessuun saadaan vieraita myös Englannista.

·       Tammisalon kirkon rakenteissa on ilmennyt ongelmia, jotka vaikuttavat

kellarin sisäilmaan.

·       Iltapäiväkerhojen tilannekatsaus ja uusien toimintalinjausten esittely

·       Teatteri Paratiisin näytelmä Marian miekka esitetään Roihuvuoren kirkon

messun jälkeen sunnuntaina 24.3.