Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Munkkiniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 05.06.2019 Pykälä 83


308/2019

 

83 §

Munkkiniemen seurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelman 2020-2022, 2. lähetekeskustelu

Päätösehdotus

Merkitään tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Selostus

Seurakuntaneuvoston nimeämä taloustyöryhmä kokoontui ensimmäiseen kokoukseensa 23.5. Kokouksessa keskusteltiin seurakunnan talouden suuntaviivoista suunnittelukaudelle 2020 – 2022. Työryhmä katsoi, että seurakunnan tehtävä on käyttää käytössä olevia resurssejaan mahdollisimman hyvin. Tämä tarkoittaa, että säästöjä, lahjoituksia ja erityismäärärahoja käytetään mahdollisimman tehokkaasti talouden suunnittelukaudella. Koska tällä hetkellä ei ole tarvetta tilojen uudelleen järjestelyyn, vähentämiseen tai lisäämiseen, keskusteltiin toisesta talouden kannalta suurimmasta menoerästä, henkilöstöstä. Seurakunnan henkilöstösuunnitelma on laadittu varsinaisen kehyksen, määrärahojen hyväksytyn jakoperusteen mukaisesti. Aiempina vuosina laadittu henkilöstösuunnitelma ei ole voinut huomioida syntyneitä säästöjä, lahjoitusvarojen käyttöä eikä lisämäärärahoja. Edellä mainitun kehyksen, n. 900 000 €, lisäksi seurakunnalla on tällä hetkellä käytössä talouden suunnittelukaudelle 376 475 € ja lisäksi lahjoitusvarat 612 726 €. Seurakunnan tehtävänä ei ole kerryttää säästöjä, vaan vastuullinen varojen käyttö seurakunnan toimintaan.

Edellä mainituin perustein taloustyöryhmä oli yksimielinen päättäessään esittää seurakuntaneuvostolle, että kertyneitä varoja käytettäisiin talouden suunnittelu-kaudella henkilöstömäärän ylläpitämiseen nykyisellä tasolla. Kertyneillä varoilla voidaan ylläpitää nykyinen henkilöstö vähintäänkin kolme vuotta ja palkata koko-toiminen tiedottaja, jonka virka lakkautettiin talouden voimakkaasti kiristyessä vuoteen 2017 asti.

Liitteenä olevan säästöjen, kehittämis- ja sopeuttamismäärärahojen käyttösuunnitelman mukaan talouden suunnittelukauden jälkeen säästöjä olisi käytössä vielä 92.828,00 € ja vuotuinen vuokratulo 40.000€.

Liitteet

1

Taloustyöryhmä 23.5.2019

2

Toiminta- ja taloussuunnitelman 2020-2022 valmisteluohje

3

YKN esitys 09052019 Talousarviokehys 2020

4

Suunnitelma vuosille 2020-2022 säästöjen, kehittämis- ja sopeuttamismäärärahan

5

laskelma sijoituksista 2018

6

Toiminta- ja taloussuunnitelman henkilökuntaliite 2019-2021