Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Munkkiniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 05.06.2019 Pykälä 87


520/2019

 

85 §

Diakonian avustusanomus

 

Päätösehdotus

 

Myönnetään seurakunnan diakoniatyölle lahjoitetuista lahjoitusvaroista 6.000,00 € diakoniatyön käyttöön.

 

Päätös

Ehdotuksen mukainen. Ensi vuonna anomuksen liitteeksi raportti v 2019 rahojen käytöstä, sekä myös muita vaihtoehtoja lahjoitusvarojen käyttöön.

 

 

Selostus

Munkkiniemen seurakunnan diakonityöntekijät ovat sopineet jalkahoitoon liittyvistä asioista yhteistyökokouksissa kotihoidon työntekijöiden kanssa.

Jalkahoitojen tarve on noussut jatkuvana huolena kotihoidon työntekijöiden sekä diakoniatyöntekijöiden keskuudesta iäkkäiden ihmisten jalkojen terveydestä ja hoitamattomuudesta.  

 Hoitamattomat jalat ovat suuri terveysriski iäkkäille henkilöille. Kotihoidon työntekijöiden tehtävänkuvaan ei kuulu heidän asiakkaidensa jalkojen hoitaminen.

Tänäkin keväänä kotihoidon työntekijöiden toiveensa on ollut, että diakonisin perustein tehtäviä jalkahoitoja voitaisiin jatkaa.

Munkkiniemen seurakunnan alueen kotihoidon tiimit valitsevat terveydellisin sekä taloudellisin perustein kodeissa toteutettavien lahjoitusjalkahoitojen saajat. Jalkahoitojen toteuttajat ovat Helsingin kaupungin kotihoidon valitsemien palveluntuottajien toteuttamia. 

Asiakkaat saavat jalkahoitojen toteuttajilta Munkkiniemen seurakunnan diakoniatyön viestin lahjajalkahoidosta sekä diakoniatyöntekijöiden yhteystiedot

Liitteet

10

Diakoniatyön anomus lahjoitusvarojen käytöstä 2019.docx

 

 

 

 

 

622/2018

 

86 §

Kolehtisuunnitelman hyväksyminen

 

Päätösehdotus

 

Hyväksytään kolehtityöryhmän esitys loppuvuoden 2019 kirkkokolehdeista.

 

Päätös

Hyväksytään ehdotus muilta osin, mutta kolehti su 22.9. jätettiin avoimeksi, jolloin vietetään Leena Leppilahden lähtöjuhlaa. Kolehtityöryhmä tutustuu Leena Leppilahden ehdottamiin kolehtikohteisiin Mission Possible tai MAF ja tekee ehdotuksen seuraavaan kokoukseen.

 

Selostus

Liitteenä kolehtityöryhmän ehdotus Munkkiniemen seurakunnassa ke-rättävistä kirkkokolehdeista heinä- joulukuulle 2019.

Liitteet

11

2019 kirkkokolehdit syksy

298/2019

 

87 §

Kasvatuksen vastuuryhmän ohjesäännön hyväksyminen

Päätösehdotus

 

Hyväksytään kasvatuksen vastuuryhmän ohjesääntö.

Päätös

Ohjesäätö hyväksyttiin täydennyksellä kohtaan 1. otsikon perään: toimii strategian mukaisesti

 

 

Selostus

Kasvatuksen vastuuryhmän ohjesääntöehdotus seurakuntaneuvostolle.

Liitteet

12

Kasvatuksen vastuuryhmän ohjesääntö 16.4.2019 ehdotus

 

 

298/2019

 

88 §

Taustayhteisösopimus Munkkiniemen seurakunnan ja partiolippukuntien: Kirisiskot, Mustat Veljet, Vuoren Valppaat ja Navigatores kanssa

Päätösehdotus

Hyväksytään taustayhteisösopimus Kirisiskojen, Mustien Veljien, Vuoren Valppaiden ja Navigatores lippukuntien kanssa.

Päätös

Hyväksyttiin taustayhteisösopimus. August Halonen, joka on Mustien Veljien puheenjohtaja ja Kirisiskojen hallituksen jäsen ja varapuheen-johtaja, ei osallistunut päätöksen tekoon.

Selostus

Munkkiniemen seurakunta on tehnyt yhdessä lippukuntien kanssa ehdotuksen taustayhteisösopimukseksi seurakunnan alueella ja/tai tiloissa toimivien lippukuntien kanssa.

Liitteet

13

EHDOTUS SEURAKUNTANEUVOSTOLLE loka2018 Taustayhteisösopimus lippukuntien ja seurakunnan välillä

 

 

305/2019

 

89 §

Eron myöntäminen diakoniatyöntekijä Leena Leppilahdelle 21.10.2019 eläkkeelle siirtymistä varten

Päätösehdotus

Myönnetään diakoniatyöntekijä Leena Leppilahdelle ero diakonian virasta 21.10.2019.

Päätös

Päätösehdotuksen mukainen.

Diankonissa Leena Leppilahden eronpyyntö seurakuntaneuvostolle eläkkeelle siirtymistä varten.

elostus

Diankonissa Leena Leppilahden eronpyyntö seurakuntaneuvostolle eläkkeelle siirtymistä varten. 

Liitteet

14

Leenan irtisanoutuminen