Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Munkkiniemen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 13.02.2019 Pykälä 25


298/2019

 

24 §

Munkkiniemen seurakunnan toimintakertomus 2018

 

Päätösehdotus

 

Hyväksytään Munkkiniemen seurakunnan toimintakertomus.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

 

Selostus

Liitteenä on Munkkiniemen seurakunnan toimintakertomus vuodelta 2018. Vuotuinen toimintakertomus laaditaan seurakuntayhtymässä yhdessä sovitun mallin mukaisesti. Toimintakertomuksessa pyritään pohtimaan vuoden aikana tapahtunutta muutosta, arvioimaan tavoitteiden toteutumista resurssien käytön ja seurakuntalaisten osallisuuden näkökulmista sekä tekemään johtopäätökset seurakunnan toiminnan tulevaa suunnittelua varten. Seurakunnan toimintakertomuksen taustana ovat vastuuryhmien ja työalojen toimintakertomukset.

Liitteet

4

Toimintakertomus 2018 rippikoulu ja nuorisotyö

5

Toimintakertomus 2018 Varhaiskasvatus ja perhetyö_uusi

6

Toimintakertomus 2018 JuMus

7

Jäsenyyden vahvistamisen vastuuryhmä  Lopullinen Toimintakertomus 2018

8

Lähetyksen ja kansainvälisen vastuun toimintakertomus 2018

9

Diakonia toimintakertomus 2018

10

Diakoniaprojektin loppuraportti 30.11.2018

11

Toimintakertomus 2018 tiedotus ja viestintä

12

Munkkiniemen seurakunta_Toimintakertomus 2018

 

 

 

 

 

298/2019

 

25 §

Lausuntopyyntö tilankäytöstä

 

Päätösehdotus

 

Annetaan lausunto Munkkiniemen seurakunnan tilankäytöstä ja tilatarpeesta. Liitetään lausuntoon muistio kiinteistötoimiston kanssa käydystä tapaamisesta ja pyydetään kiinteistötoimistoa ryhtymään pikaisesti esitettyihin toimiin ja tarvittaviin muutoksiin.

Päätös

Esityksen mukaan. Lausuntoon lisätään tämän selostuksen mukainen saate.

 

Selostus

Seurakuntia sekä seurakuntayhtymän yksiköitä pyydetään ilmoittamaan tilankäyttötarpeensa vuosille 2020—2021 sisäisten vuokrien laskentaa varten.

Seurakuntien tulee antaa lausunto tilankäytöstä sekä arvioida tilatarpeensa oheista excel-taulukkoa käyttäen. Taulukossa ilmoitetaan tilantarve vuosina 2020 ja 2021 sekä pidemmän tähtäimen suunnitelma mahdollisista tilatarpeista 5 ja 10 vuoden sisällä.

Lausunto tulee.

1.                  käsitellä seurakuntaneuvostossa / työyksikössä, ja

2.                  toimittaa seurakuntayhtymän kirjaamoon viimeistään pe 1.3.2019 klo 12.

Munkkiniemen seurakunta on luopunut suuresta osasta tiloja sen jälkeen kun muodostettiin uusi Munkkiniemen seurakunta. Ensin luovuttiin Munkkiniemen seurakuntatalosta, sitten Lehtisaaren kappelista ja Porintien partiolaisten tiloista. Munkkiniemen kirkon osalta aloitettiin yhteiskäyttö jumalanpalvelusyhteisö Verkoston kanssa syyskaudella 2017. Yhteiskäyttösopimuksen mukaisesti Verkosto maksaa seurakunnalle vuokraa tilojen käytöstä seuraavasti: 2018, 10 000€; 2019, 20 000€; 2020, 30 000€ ja vuonna 2021 40 000€ tai tuolloin voimassa oleva yhtymän määräämä sisäinen vuokra.

Johtuen tilojen vähentymisestä, toimintaympäristön muutoksesta ja toiminnan keskittymisestä Munkkivuoren kirkolle on entistä tärkeämpää, että seurakunnan tilat ovat monikäyttöisiä. Seurakunnan työntekijät ovat tavanneet yhtymän kiinteistötoimiston henkilökuntaa ja kiinteistöjohtaja Kai Heinosta ja suunnitelleet yhdessä kaikkein kiireisimpiä muutostarpeita Munkkivuoren kirkon osalta. Tällä hetkellä suunnitelmat ovat edelleen kiinteistötoimistossa valmisteltavana. Toiminnan kannalta olisi tärkeää, että esitettyihin toimenpiteisiin ryhdyttäisiin mahdollisimman pikaisesti. Liitteenä tapaamisesta kirjattu muistio.

Varsinaisten tilojen käytön osalta ei tulevina kahtena vuonna ole odotettavissa muutostarpeita, eikä näillä näkymillä myöskään pidemmällä tähtäimellä.

Liitteet

13

Lausuntopyyntö tilankäytöstä 19.12.2018

14

Kopio Munkkiniemen srk

15

Muistio kiinteistötoimiston kanssa käydystä neuvottelusta koskien Munkkivuoren kirkon tiloja, 6.11.2018