Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pakilan seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 10.12.2019 Pykälä 118


595/2019

 

117 §

Kolehdit 2020 Hyvän Paimenen kirkossa

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto

1.    päättää, että Hyvän Paimenen kirkossa kerätään kolehdit vuonna 2020 liitteen mukaisiin kohteisiin

2.    valtuuttaa kirkkoherran tekemään suunnitelmaan perustellut muutokset

 

Käsittely

Timo Kuisma ei osallistunut käsittelyyn.

Päätös

Seurakuntaneuvosto

1. päätti, että Hyvän Paimenen kirkossa kerätään kolehdit vuonna 2020 liitteen mukaisiin kohteisiin

2. valtuutti kirkkoherran tekemään suunnitelmaan perustellut muutokset

 

 

 

Selostus

Hyvän Paimenen kirkon kolehtikohteet on valmisteltu avustus- ja kolehtityöryhmän kokouksessa 26.11.19. Työryhmän tehtäväksi on annettu kolehtiesityksen valmistelu. 26.11.19 kokouksessa olivat läsnä Samuel Kopperoinen, Juhani Nyyssönen, Maarit Nuorkivi, Taina Haterma ja Tiia Valve-Tuovinen.  

Valmiiksi määritellyt kohteet on merkitty vahvennetulla tekstillä. Työryhmän määrittelemät kohteet on kirjattu esitykseen normaalilla fontilla.

Liitteet

8

Kolehti 2020_srkneuvosto

 

Tiedoksi

 

 

350/2019

 

118 §

Kirkkoherran päätösluettelo

 

Päätösehdotus

 

Kirkkoherran päätösluettelo merkitään tiedoksi.

 

Päätös

Kirkkoherran päätösluettelo merkittiin tiedoksi.

 

 

Selostus

Seurakuntaneuvostolle toimitetaan mahdollista siirtämistä varten kirkkoherran (OS 8§) tekemien päätösten päätösluettelo. 

 

Liitteet

9

Kirkkoherran päätösluettelo 2.12.2019.docx