Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pakilan seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 06.11.2019 Pykälä 105


533/2019

 

105 §

Rohkeasti yhdessä tilannekuvan tekeminen / Pakilan seurakuntaneuvoston vastaukset tilannekuvan kysymyksiin

 

Päätösehdotus

 

Pakilan seurakunnan seurakuntaneuvosto

1) merkitsee tiedoksi Helsingin seurakuntayhtymän eri toimijoiden kesken aloitetun työskentelyn, jonka tavoitteena on turvata Helsingin seurakuntien ja seurakuntayhtymän toimintaedellytykset yhteistyömuotojen vahvistamisella toimintaympäristön haasteissa. 

2) todeta Rohkeasti yhdessä – Modigt tillsammans 2023 työskentelyn alkumateriaalin.

3) osallistua yhteisen tilannekuvan tekemiseen vastaamalla esittelyssä oleviin kysymyksiin.

4) antaa vt. kirkkoherra Tiia Valve-Tuoviselle ja varapuheenjohtaja Samuel Kopperoiselle valtuudet koota seurakuntaneuvoston vastauksen kokousillan yhteydessä käydyn työskentelyn pohjalta.

 

 

Päätös

Pakilan seurakunnan seurakuntaneuvosto

1) merkitsi tiedoksi Helsingin seurakuntayhtymän eri toimijoiden kesken aloitetun työskentelyn, jonka tavoitteena on turvata Helsingin seurakuntien ja seurakuntayhtymän toimintaedellytykset yhteistyömuotojen vahvistamisella toimintaympäristön haasteissa.

2) päätti todeta Rohkeasti yhdessä – Modigt tillsammans 2023 työskentelyn alkumateriaalin.

3) osallistui yhteisen tilannekuvan tekemiseen vastaamalla esittelyssä oleviin kysymyksiin.

4) antoi vt. kirkkoherra Tiia Valve-Tuoviselle ja varapuheenjohtaja Samuel Kopperoiselle valtuudet koota seurakuntaneuvoston vastauksen kokousillan yhteydessä käydyn työskentelyn pohjalta.

 

 

 

Selostus

Helsingin yhteisen kirkkoneuvoston 15.8.2019 pidetyssä kokouksessa kirkkoneuvosto päätti aloittaa Rohkeasti yhdessä – Modigt tillsammans 2023 työskentely.

Työskentelyn aluksi määritellään yhteisesti Helsingin seurakuntien ja yhteisten palveluiden yhteinen tilannekuva. Tilannekuvaa tarvitaan päätöksenteon tueksi.

Yhtenä osana tilannekuvan luomista on se, että seurakuntaneuvostot vastaavat samoihin kysymyksiin:

A. Toimintaympäristön merkittävät muutokset ja miten niihin tulisi reagoida?

B. Mitkä ovat seurakunnan keskeisimmät tehtävät ja miten ne pystytään hoitamaan?

C. Mitä tällä hetkellä tehdään yhdessä ja keiden kanssa?

 

Seurakuntaneuvostoa pyydetään vastaamaan kysymyksiin 20.11.2019 mennessä (vastauslinkki saatekirjeestä).

 

Liitteenä pidempi selostus, kysymykset taustakysymyksineen, talouskehyksen simulointipohja ja siihen liittyvä ohjeistus.

Liitteet

6

Kysymykset seurakuntaneuvostoille - Rohkeasti yhdessä -prosessi

7

Kehyksen simulointipohja

8

Kehyksen simulointipohjan lukuohje

9

Seurakuntayhtymän johtajan Juha Rintamäen selostus Rohkeasti yhdessä

Lisätiedot

Rohkeasti yhdessä työskentelystä

Yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtaja Jukka Pakarinen, jukka.pakarinen@evl.fi

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki, juha.rintamaki@evl.fi

Yhteisen seurakuntatyön johtaja Stefan Forsén, stefan.forsen@evl.fi

Työskentelyn talouskehyksistä

Hallintojohtaja Juha Tuohimäki, juha.tuohimaki@evl.fi