Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pakilan seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 10.09.2019 Pykälä 78


361/2019

 

78 §

Pakilan seurakunnan avustukset 2019 ja 2020

 

Päätösehdotus

 

Pakilan seurakuntaneuvosto päättää

1. myöntää Kaskipartio lippukunnalle 2000 euron suuruisen

toiminta-avustuksen vuonna 2019

2. myöntää ystävyysseurakunta Tormalle 4000 euron suuruisen

toiminta-avustuksen vuonna 2019

3. myöntää Vox Sonora -kuorolle 1300 euron suuruisen

toiminta-avustuksen vuonna 2020

4. myöntää ystävyysseurakunta Tormalle 4000 euron suuruisen

toiminta-avustuksen vuonna 2020

5. myöntää Kaskipartion lippukunnalle 2000 euron

toiminta-avustuksen vuonna 2020

6. varaa talouskehykseen 2020 toiminta-avustusrahaa 3000 euroa, jota

alueen toimijat voivat hakea.

Avustuksen hakemiseen ja myöntämiseen liittyvistä asioista päätetään myöhemmin.

 

 

Päätös

Pakilan seurakuntaneuvosto päätti

1. myöntää Kaskipartio lippukunnalle 2000 euron suuruisen toiminta-avustuksen vuonna 2019

2. myöntää ystävyysseurakunta Tormalle 4000 euron suuruisen toiminta-avustuksen vuonna 2019

3. myöntää Vox Sonora -kuorolle 1300 euron suuruisen toiminta-avustuksen vuonna 2020

4. myöntää ystävyysseurakunta Tormalle 4000 euron suuruisen toiminta-avustuksen vuonna 2020

5. myöntää Kaskipartion lippukunnalle 2000 euron toiminta-avustuksen vuonna 2020

6. varaa talouskehykseen 2020 toiminta-avustusrahaa 3000 euroa, jota alueen toimijat voivat hakea.

Avustuksen hakemiseen ja myöntämiseen liittyvistä asioista päätetään myöhemmin.

 

 

Selostus

Pakilan seurakunnan läheisessä yhteydessä toimii kolme lähipiiriyhteisöä.

Pakilan seurakunta on tukenut vuosittain Vox Sonora –kuoron ja Kaskipartion lippukunnan toimintaa taloudellisesti. Maarjan ystävyysseurakuntaa Tormassa tuetaan papin palkkauksessa. Tormaystävät ei ole saanut seurakunnalta taloudellista tukea.

 

Vuonna 2018 avustusten määrät olivat:

Vox Sonora 1300 euroa

Torman seurakunta 4000 euroa 

Kaskipartion lippukunta 2000 euroa. 

Avustus- ja kolehtityöryhmää esittää:

* avustusten määrästä päätetään jatkossa syksyllä, jotta avustukset voidaan ottaa huomioon seuraavan vuoden talouskehyksessä.

 

* Pakilan seurakunnalla olisi avustusrahaa, jota alueen toimijat voisivat jatkossa hakea.

 

* vuonna 2019 avustukset myönnettäisiin aiempien vuosien mukaan:

Kaskipartion lippukunnalle 2000 euroa.

Torman seurakunnalle 4000 euroa

Vox Sonoralle (, jolle 1300 euron avustus jo myönnettiin 10.6.19 kokouksessa).

 

* vuonna 2020 avustukset myönnettäisiin:

Torman seurakunnalle 4000 euroa ja 

Vox Sonora –kuorolle 1300 euroa. 

* vuoden 2020 talouskehykseen varattaisiin 5000 € avustusrahaa, jota alueen toimijat / yhdistykset voivat hakea.

Tämä tarkoittaa sitä, että Kaskipartion lippukunta ei saisi enää suoraan vuonna 2020 avustusta seurakunnalta, vaan sillä olisi mahdollisuus hakea avustusta erillisessä haussa muiden toimijoiden ja yhdistysten mukana. Pakilan seurakunta on toiminut Kaskipartio lippukunnan taustajärjestönä sen perustamisesta lähtien. Seurakunta on tarjonnut lippukunnalle tilat VälKeen toimitilasta Välitalontiellä ja seurakunta antaa edelleen vuonna 2020 toimintatilan lippukunnalle

353/2019

 

79 §

Diakonian projektivirka vuodelle 2020

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto päättää

1. laittaa hakuun diakonian projektiviran vuodelle 2020. Vastuualueenakirkon kulttuuri- ja virkistystoiminnan kehittäminen ja vanhustyö palkkaluokassa 503 ja 

2. nimetä hakuprosessiin haastattelutyöryhmän, johon kuuluu kirkkoherra (pj), armotiimin lähiesimies Anna-Kaisa Jussila sekä rekrytointityö-ryhmän kaksi jäsentä Mariita Ahonen ja Timo Kuisma, ja

3. irrottaa August Holmbergin testamentista 18 500 euroa määräaikaisen viran kustannuksiin vuonna 2020. 

 

Päätös

Seurakuntaneuvosto päätti

1. laittaa hakuun diakonian projektiviran vuodelle 2020. Vastuualueena kirkon kulttuuri- ja virkistystoiminnan kehittäminen ja vanhustyö palkkaluokassa 503 ja

2. nimetä hakuprosessiin haastattelutyöryhmän, johon kuuluu kirkkoherra (pj.), armotiimin lähiesimies Anna-Kaisa Jussila sekä rekrytointityöryhmän kaksi jäsentä Mariita Ahonen ja Timo Kuisma ja

3. irrottaa August Holmbergin testamentista 18 500 euroa määräaikaisen viran kustannuksiin vuonna 2020.

 

 

 

Selostus

Pakilan seurakunnassa on tarvetta toiselle diakonille vuonna 2020.

Tehtävä on määräaikainen seuraavista syistä:

1. Vuoden 2020 toimintasuunnitelman tavoitteena on kirkon tilan käytön tehostaminen ja monipuolistaminen eli kirkon kulttuuri- ja virkistystoiminnan lisääminen. Tämän työn suunnitteluun ja käynnistämiseen projektimaisesti tarvitaan resurssi. (Projektin tarkempi kuvaus liitteenä). 

2. Vuoden 2020 rippikoulut tarvitsevat lisäohjaajaresurssia poikkeuksellisen suuren rippikouluikäluokan (2005) vuoksi.

3. Etsivä ja kokoava vanhustyö tarvitsee työnkehittäjää ja toteuttajaa projektiluonteisesti Sairaan tuki –yhteistyöhön. (Tarkempi kuvaus liitteenä).  

Viran palkkaus sijoittuu palkkaluokkaan 503. 

 

 

Rahoitus:

August Holmbergin testamentti (saantivuosi 1952) käyttötarkoitus on vanhusten sairaus-, lääke- ja vaatetusavustuksiin sekä virkistystarkoituksiin. Testamentin varat ovat tällä hetkellä 33 923,79 €.

Testamentin varoilla voidaan rahoittaa puolet viran palkasta.

Puolet rahoituksesta tulisi kehittämis- ja sopeuttamismäärärahasta, joka on vuoden 2020 talouskehyksessä 69 293 €.

Rekrytointityöryhmän kokouksessa 15.8.19 puollettiin projektiviran täyttöä. 

Liitteet

8

Kirkon virkistys- ja kulttuuritoiminnan kehittämisprojekti 2020

9

Diakonian projektivirka hakuilmoitus

10

Sairaan tuki -yhteistyö