Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 11.02.2019 Pykälä 24


329/2019

 

24 §

Lausuntopyyntö tilantarpeesta 2020-2030

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto esittää lausuntonsa tilantarpeesta liitteenä olevan taulukon mukaisesti. Lisäksi seurakuntaneuvosto toteaa, että Oulunkylän kirkon remontti on osa yhtymän investointisuunnitelmaa ja remonttisuunnittelun tulisi edetä mahdollisimman rivakasti. Remontin ajaksi tarvitaan jossain määrin väistötiloja työ- ja kokoontumistiloiksi ja näistä tehdään tarvekartoitus vuonna 2020 annettavan tilatarvelausunnon yhteydessä.

Käsittely

Käsittelyn aikana Sirkku Ingervo teki vastaesityksen, jota Arto Salmela kannatti. Ingervon esitys oli, että Voudintie 4:n kerhohuoneesta ei luovuttaisi vuonna 2025, kuten lausunnossa suunniteltiin. Äänestyksessä JAA oli esittelijän ja EI Ingervon esitys, JAA 9 ääntä, EI 3 ääntä.

Päätös

Esityksen mukaan. Sirkku Ingervo jätti eriävän mielipiteensä.

 

 

 

Selostus

Seurakuntaneuvosto arvioi vuosittain seuraavien vuosien tilatarpeen kiinteistötoimiston toimittaman tilataulukon pohjalta ja antaa asiasta lausunnon kiinteistötoimistolle. Nyt käsiteltävässä taulukossa (liite) ilmoitetaan tilantarve vuosille 2020 ja 2021 sekä pidemmän tähtäimen suunnitelma mahdollisista tilatarpeista 5 ja 10 vuoden sisällä. Lausunto toimitetaan seurakuntayhtymän kirjaamoon viimeistään pe 1.3.2019 klo 12.

Liitteet

2

LIITE_Sn 2019_Tilasuunnitelma 2020-2030_Oulunkylän srk

3

Eriävä_Ingervo