Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pitäjänmäen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 13.02.2019 Pykälä 20


788/2015

 

20 §

Lausunto tilatarpeesta

 

Päätösehdotus

Vs. kirkkoherra Maika Vuori

Seurakuntaneuvosto päättää antaa kiinteistöjohtajalle liitteen mukaisen lausunnon Pitäjänmäen seurakunnan tulevien vuosien tilatarpeesta.

 

 

Päätös

Seurakuntaneuvosto päätti antaa kiinteistöjohtajalle uuden liitteen mukaisen lausunnon Pitäjänmäen seurakunnan tulevien vuosien tilatarpeesta, jonka mukaan Riukutien kerhotilasta ei luovuta ennen kuin korvaava tila Konalasta on löydetty.

 

 

Selostus

Kiinteistöjohtaja on pyytänyt kaikilta seurakunnilta ja yhtymän toimintayksiköiltä lausuntoa tulevien vuosien tilatarpeesta. Pitäjänmäen seurakunta on luopunut Konalan seurakuntatalosta ja toiminta keskittyy Pitäjänmäen kirkkokiinteistöön. Pajamäen seurakuntakodin kehittämistä jatketaan sekä seurakunnan omana toimintana että paikallisten yhteistyökumppanien kanssa. Samalla on tarpeen pitää huoli seurakunnan läsnäolosta Strömbergin ja Talin alueella erilaisten tapahtumien yhteydessä. Riukutien kerhohuoneen vuokraaminen on edullista, mutta tilan käyttöprosentti on osoittautunut matalaksi. Siksi on perusteltua luopua Riukutien kerhotilasta ja tunnustella mahdollisuuksia löytää toimivampi erityisesti kasvatuksen alaa ja seurakuntalaisten kohtaamisia palveleva tila tai muita toimintatapoja yhteistyössä muiden alueella toimivien yhteisöjen ja toimijoiden kanssa. On realistista esittää, että kerhohuoneesta luovutaan vuoden 2020 alusta.

 

 

Liitteet

3

Lausunto tilatarpeesta 13.2.2019