Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Malmin seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 05.11.2019 Pykälä 108


581/2019

 

108 §

Kolehtisuunnitelma 2020

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto päättää

1)   vahvistaa liitteen mukaisen kolehtisuunnitelman vuodelle 2020

 

2)   että niissä konfirmaatiomessuissa, joita ei pidetä sunnuntain kello 10.00 jumalanpalveluksen yhteydessä, kerätään kolehti lähetystyölle kasvatuksen nimikkokohteeseen.

 

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Seurakunnassa tulee laatia suunnitelma vuoden aikana kannettavista kolehdeista.  Pohjana on luettelo kirkkohallituksen määräämistä kolehdeista (liite). Ehdotus kolehtisuunnitelmaksi on täydennetty kirkkohallituksen liitteeseen.

Suunnitelmassa on lähdetty siitä, että kolehti on luonteeltaan avustus.  Tästä syystä ei ole varattu kolehteja talousarviovaroja saaville työaloille. Suunnitelma on laadittu siten, että seurakunnan kaikissa kirkoissa kerätään kolehti kunakin pyhänä samaan kohteeseen.  Vuoden aikana suunnitelmasta voidaan kirkkoherran päätöksellä poiketa, jos jonkun kirkon jumalanpalveluksen aiheen, vierailijan tai muun vastaavan syyn perusteella kolehdin kerääminen muuhun tarkoitukseen on tarkoituksenmukaista. Kirkkohallituksen määräämiä kolehtikohteita ei voi muuttaa.

Kirkkohallituksen määräämiä kolehtikohteita on 31 kpl. Edellä mainittujen lisäksi kirkkohallitus on yleiskirjeellään ilmoittanut runsaasti kolehtikohteita harkittavaksi (luettelo löytyy kolehtisuunnitelman lopusta). Näistä valittiin 14 kohdetta. Diakoniatyön avustuksiin kerätään 4 (viime vuonna 4) kolehtia, yhteisvastuukeräykselle 3 (3), Tyrön ystävyysseurakunnan tukemiseen 2 (2), seurakunnan nimikkokohteille 3.

Liitteet

16

Vuoden 2020 kirkkokolehdit Malmi srk