Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Malmin seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 05.03.2019 Pykälä 43


270/2019

 

43 §

Kappalainen Pirkko Poisuon irtisanoutumisilmoitus

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto päättää

-       merkitä tiedoksi kappalainen Pirkko Poisuon irtisanoutumisilmoituksen ja

-       että, kappalaisen virantäytöstä keskustellaan myöhemmin keväällä.

 

Käsittely

Pirkko Poisuo ja Tuila Huomo poistuivat asian käsittelyn ajaksi.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Malmin seurakunnan IV kappalaisen Pirkko Poisuo on ilmoittanut irtisanoutuvansa kappalaisen virasta eläkkeelle siirtymisen vuoksi 1.8.2019 alkaen.

Päätetään IV kappalaisen viran täyttämistarpeesta kevään aikana, josta ilmoitetaan Helsingin tuomiokapitulille erikseen.

 

Liitteet

16

Liite Eroilmoitus Poisuo