Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 10.09.2019 Pykälä 122


210/2019

 

122 §

Kirkkoherran katsaus

 

Päätösehdotus

 

Merkitään tiedoksi.

Käsittely

Kirkkoherra käsitteli katsauksessaan seuraavia asioita:

Mukavia tapahtumia

- diakonia- ja miesten leirin osallistujamäärät

- isoskoulutuksiin osallistujien lukumäärä ja apuohjaajakoulutus

- hääyön vihkimiset

- nuorisotyön syyskauden käynnistyminen

- poikien koripallotoiminta ja siihen liittyvä lehtijuttu

Tulossa

- Ovi auki -tapahtuma Alppilan kirkolla

- Palvelevan puhelimen henkilökuntavuorojen lopettamisesta päättäminen - muutoksia toimintaan

- Torstaina iltapäivällä -sarja aloittaa 12.9., vieraana Kari Hotakainen

- neuvottelu osa-aikaisten perheneuvojien työstä 24.9.

- lukuisia neuvotteluja rahoituskysymyksistä ja työnkuvien muutoksista

- Nuorten Taloon päästään muuttamaan loppuvuodesta

Yhteisöruokailuhanke

- Waste and Feast -brändiin liittyminen ja siitä aiheutuvat toimenpiteet. Asiaa käsitellään seuraavan kerran 8.10. pidettävässä kokouksessa ja lokakuussa se menee YKN:n käsittelyyn

 

Käytiin keskustelua yhteisöruokailuhankkeesta.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

Selostus

Kirkkoherra kertoo suullisesti päällimmäisiä ajankohtaisia asioita.

 

 

218/2019

 

123 §

Toiminta- ja taloussuunnitelma 2020-2022 ja budjetti 2020

 

Päätösehdotus

 

Hyväksytään toiminta- ja taloussuunnitelma 2020-2022 ja budjetti 2020. Päätetään antaa kirkkoherralle oikeus tehdä vaadittavat tekniset muutokset budjettiin loppusumman pysyessä ennallaan.

Käsittely

Kirkkoherra esitteli asian.

Sovittiin asian käsittelyjärjestyksestä. Aluksi käsiteltiin yleisimmät kysymykset säästöjen, kehittämis- ja sopeuttamismäärähan, testametti- ja lahjoitusvarojen käytöstä. Tämän jälkeen käsiteltiin työalakohtainen arvio. Staattinen tililajikohtainen arvio ilman investointitilejä käsiteltiin kustannuspaikoittain. Lopuksi käsiteltiin Toiminta- ja taloussuunnitelman 2020-22 tekstiosio.

Päätös

Päätettiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Selostus

Taloustyöryhmä on valmistellut talousarvioita 2020 ja toiminta- ja taloussuunnitelmaa 2020-2022 seurakuntaneuvostossa 7.5. ja 27.8.2019 käytyjen lähetekeskustelujen pohjalta. Seurakunnan kehysmäärärahoihin kohdistuu 292 228 euron säästö. Taloussuunnittelussa tulee huomioida myös budjetin sisällä olevat määräaikaiset rahoitukset.

Seurakuntaneuvosto päätti 27.8.2019 pitämässään kokouksessa, että seurakunta sitoutuu talousohjelmaan, jonka tavoitteena on 400 000 euron kustannusten lasku seuraavan viiden vuoden aikaan pitkän aikavälin kantokyvyn turvaamiseksi. Vuodelle 2020 päätetään taloussuunnittelun pohjaksi seuraavista toimenpiteistä: tiedossa olevien eläköitymisten yhteydessä (2) virkojen täyttämättä jättäminen, maksettujen palkkioiden vähentäminen (25 %) ja ostojen vähentäminen (10 %).Päätetyt säästöt sisältyvät budjettiesitykseen.

Liitteet

1

Toiminta ja taloussuunnitelma kallio2020 (1)

2

SUUNNITELMA VUOSILLE 2020-2022 kertyneiden varojen käytöstä (1)

3

tililajikohtainen2020 (1)

4

työalakohtainen2020 (1)