Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 07.05.2019 Pykälä 77


605/2018

 

77 §

Suomen Lähetysseuran palvelusopimus

 

Päätösehdotus

 

Hyväksytään palvelusopimus ja merkitään kirkkoherran tekemä päätös tiedoksi.

Käsittely

Kirkkoherra esitteli asian.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Selostus

Menkää ja tehkää -seurakuntalaistyöryhmä on kokoontunut 24.4.2019 ja esittää palvelusopimuksen päivittämistä Suomen Lähetysseuran ehdottamaan muotoon. Palvelusopimuksen tarkistaminen on tullut ajankohtaiseksi seuraavien kohdemuutosten johdosta: Hanke ”KavLaOved – kunnolliset työolot ja –ehdot siirtotyöläisille” (Israel, vuositavoite 7500 euroa) on päättynyt vuodenvaihteessa 2018/2019. Hankkeeseen ”REVES Länsi-Afrikan vertaissopiminen” on ollut liitettyinä viestinnän ja raportoinnin varmistamiseksi Senegalissa työskentelevät Anni ja Heikki Takko, joiden työkausien päättymisen johdosta uutena ulkomaan työntekijänä palvelusopimukseen ehdotetaan liitettäväksi Senegalissa kehitysyhteistyön koordinaattorina työskentelevä Kallion seurakunnan jäsen Eeva Johansson.

Aiemmin erillisenä kummisopimuksena ollut Mauritanian kummikoululaiset on ehdotuksessa siirretty osaksi palvelusopimusta. Muilta osin palvelusopimus mukaan lukien euromääräinen vuositavoite ehdotetaan säilytettävän nykyisen voimassa olevan sopimuksen (A-016187) mukaisena.

Lisäksi Kallion seurakunnalla on voimassa oleva Alppilan kirkon Tasaus-messun Global Action ryhmän palvelusopimus (A-016674), jonka kohteena on Nepalin vuoristoyhteisöjen naiset kehityksen moottoreina (vuositavoite 1000 euroa). Tämä sopimus on alisteinen ja rinnakkainen seurakunnan voimassa olevalle pääsopimukselle.

 

Liitteet

3

Kallio_190405_palvelusopimusehdotus 2019

4

Alppilan Tasaus-messuryhmän palvelusopimus

 

 

210/2019

 

78 §

Kokousaikataulu syksy 2019

 

Päätösehdotus

 

Hyväksytään muutettu syyskauden kokousaikataulu 2019.

Käsittely

Kirkkoherra esitteli asian.

 

Sovittiin, että kokouksen alussa pidettävä perehdytys tässä muodossa päättyy. Perehdytyksiä otetaan tarvittaessa kokousten sisään. Kokoukset aloitetaan syyskaudella klo 18.

Päätös

Hyväksyttiin muutettu syyskauden kokousaikataulu 2019.

 

 

Selostus

Seurakuntaneuvoston kokousaikataulu vuodelle 2019 hyväksyttiin 22.1.2019 pidetyssä kokouksessa. Todettiin, että syksyn osalta asiaan palataan myöhemmin. Yhteensattumien vuoksi marraskuussa 12.11. pidettävä kokous esitetään pidettäväksi keskiviikkona 6.11. Muut syyskaudelle kokouspäivät: 27.8., 10.9., 8.10. ja 10.12.

Kevätkauden kokousten yhteyteen on järjestetty perehdytystä seurakunnan asioihin. Seurakuntaneuvosto keskustelee tarpeesta jatkaa käytäntöä. Keskustelun jälkeen päätetään syyskauden kokousten alkamisajasta.