Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 09.04.2019 Pykälä 62


213/2019

 

62 §

Kanttorien kesäkauden vuosilomat 2019

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto hyväksyy kanttorien lomat.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Kirkkoherra myöntää vuosiloman seurakunnan viranhaltijalle tai työntekijöille, jos sen pitämisajasta ei ole määrätty muun viranomaisen vahvistamassa lomajärjestyksessä. Kirkkoherra myöntää vuosiloman muulle papille ja lähettää päätöksestään tiedon lääninrovastille. Oman vuosilomansa osalta kirkkoherra lähettää suunnitelman tuomiokapitulin sekä lehtorin ja kanttorin osalta kirkkoneuvoston päätettäväksi. (Seurakuntaneuvoston ohjesääntö 3.8§.i, Kirkon säädöskokoelma nro 68,2§).

Vuosilomatoiveet:
Tommi Niskala 3.-5.6.2019, 19.6.-14.7.2019
Vivika Oksanen 15.-16.7.2019, 22.7.-7.8.2019
Olli Pyylampi 10.7.-5.8.2019