Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 12.03.2019 Pykälä 46


210/2019

 

46 §

Suomen Pipliaseura Ry:n sääntömääräinen vuosikokous

 

Päätösehdotus

 

Päätetään lähettää vuosikokoukseen XX.

Käsittely

 

Päätös

Valtuutettiin kirkkoherra valitsemaan edustaja vuosikokoukseen.

 

 

Selostus

Suomen Pipliaseura ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Kirkkopäivien yhteydessä Jyväskylässä kaupungintalon juhlasalissa Vapaudenkatu 32 ( 2. krs) lauantaina 18.5.2019 klo 13. Vuosikokous on tarkoitettu jäsenyhteisön valtuuttamalle edustajalle. Voidakseen käyttää äänioikeutta yhdistyksen kokouksessa jäsenen on ilmoitettava osallistumisestaan etukäteen hallitukselle valtakirjojen tarkastamisen yhteydessä kokouspäivänä klo 11.30-12.45 Kaupungintalon aulassa (säännöt 12§). Sääntöjen mukaan 12 §:n mukaan seurakunnat voivat lähettää vuosikokoukseen yhden äänivaltaisen edustajan.

Seurakunta maksaa matkakulut julkisen kulkuneuvon mukaan.

 

Liitteet

4

SPS_VUO_19_Suomen Pipliaseuran vuosikokous_kutsu ev.lut. seurakunnille

5

SPS_VUO_19_Vaalitoimikunnan kirje jäsenille