Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Pakilan seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 09.04.2019 Pykälä 41


353/2019

 

41 §

Määräaikaisuukset ja sijaisuudet

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvoston keskustelu merkitään tiedoksi.

 

Päätös

Seurakuntaneuvoston keskustelu merkittiin tiedoksi.

 

Selostus

Käydään lähetekeskustelu koskien kahta määräaikaisuutta ja yhtä viransijaisuutta. Keskustelun pohjalta vt. kirkkoherra voi valmistella mahdollisia työsuhteiden jatkoja ja sijaisjärjestelyjä.

Diakoni Paula von Kochin määräaikainen työsuhde on päättymässä 31.12.19. Von Koch on hoitanut seurakunnan vanhustyötä.

Nuorisotyönohjaaja Lauri Koiviston määräaikainen työsuhde on päättymässä 31.12.19. Koivisto vastaa seurakunnan rippikoulutyöstä yhdessä kasvutiimin pastorin kanssa. Koivisto toimii lisäksi kasvutiimin lähi-esimiehenä vuoden 2019 loppuun saakka.

Satu-Elina Ansaksen virkavapaa on 31.3.20 saakka. Ansaksen sijaisena toimii 15.4.-15.10.19 pastori Matleena Ikola.