Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kannelmäen seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 11.02.2019 Pykälä 20


236/2019

 

20 §

Kannelmäen seurakunnan lausunto tilankäytöstä

 

Päätösehdotus

Kirkkoherra Sakari Enrold

Srkn toteaa, että Kannelmäen seurakunnalla ei ole tiloihin liittyviä uusia tarpeita vuosille 2020 ja 2021 jo tiedossa ja valmistelussa olevien tilahankkeiden lisäksi.

Päätös

Srkn totesi, että Kannelmäen seurakunnalla ei ole tiloihin liittyviä uusia tarpeita vuosille 2020 ja 2021 jo tiedossa ja valmistelussa olevien tilahankkeiden lisäksi.

 

Selostus

Kiinteistötoimisto on lähestynyt seurakuntaa lausuntopyynnöllä liittyen seurakunnan tilatarpeisiin vuosille 2020 ja 2021.

Nykyisistä tiloista toimintaa jatketaan suunnitelmien mukaan Kauppakeskus Kaaren Paikassa, Malminkartanon Jennyssä sekä Partiokolossa Kanneltiellä.

Seurakunnan väistötiloina tulevat edelleen toimimaan Malminkartanon kappeli sekä Klaneettitie 6-8 tilat. (570 neliötä).

Kannelmäen kirkon siipirakennukseen liittyvää hanketta valmistellaan ja siellä olevia seurakuntasaleja tullaan käyttämään kirkkokahvien ja toimituksiin liittyvien tilaisuuksien järjestämiseen niin pitkään kuin mahdollista. Tavoitteena on lisäksi, että kirkkoa pystytään pitämään myös rakennustöiden aikana toiminnassa vähäisiä käyttökatkoksia lukuun ottamatta.

Kiinteistötoimisto toivoo, että seurakunta voisi ilmoittaa, mikäli tiedossa on pidemmän tähtäimen suunnitelmia 5 tai 10 vuoden sisällä. Tähän toivomukseen voidaan todeta, että hyvin paljon riippuu siitä, miten tuleva seurakuntakeskuksen tilaratkaisu toteutetaan. Tässä vaiheessa on viisainta odottaa tähän liittyviä päätöksiä.