Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 29.10.2019 Pykälä 120


245/2019

 

120 §

Lauttasaaren seurakuntaneuvoston kokousajat vuonna 2020

 

Päätösehdotus

Kirkkoherra Juha Rintamäki

Seurakuntaneuvosto päättää

1)    merkitä tiedoksi Helsingin seurakuntayhtymän hallinnon vuosikellon vuodelle 2020.

2)    päättää osaltaan kokousajoista vuosikellon mukaisten viikkojen tiistai-iltoina klo 18 alkaen.

3)    todeta kokouspaikkojen vaihtelevan kirkkokiinteistön peruskorjauksen aikana lauttasaarelaisten yhteistyökumppaneiden tiloissa.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Selostus

Helsingin seurakuntayhtymän yhteiselle hallinnolle on tehty vuosikello vuodelle 2020. Suunnittelun tarkoitus on mahdollistaa hallinnon eri tasojen mahdollisimman yhdenmukainen toiminta.

Lauttasaaren seurakuntaneuvostot ovat perinteisesti kokoontuneet kuukauden viimeisenä tiistaina klo 18. Uuden kokousaikataulun vuoksi tästä perinteestä jouduttaisiin hieman joustamaan. Viikonpäivä voidaan pitää samana.

Ehdotus kokousajankohdista on:

Ti 14.1. klo 18

Ti 11.2. klo 18

Ti 10.3. klo 18

Ti 7.4. klo 18 (varaus yhteiseen kokoukseen henkilökunnan kanssa)

Ti 5.5. klo 18

Ti 2.6. klo 18

Ti 25.8. klo 18

Ti 8.9. klo 18

Ti 6.10. klo 18

Ti 3.11. klo 18

Ti 8.12. klo 18

Peruskorjauksen aikana seurakuntaneuvoston kokouspaikkojen osalta voidaan kiertää lauttasaarelaisten toimijoiden eri työskentelytiloissa. Tämä kierros mahdollistaa paitsi tutustumisen yhteistyökumppaneihin myös vähän syvällisemmän keskustelun vierailun aikana.

 

Liitteet

6

Hallinnon vuosikello 2020 A3