Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 26.03.2019 Pykälä 48


498/2019

 

48 §

Lauttasaaren seurakunnan jäsentietojen tilasto 2018

 

Päätösehdotus

Kirkkoherra Juha Rintamäki

Seurakuntaneuvosto merkitsee jäsentilaston tiedoksi.

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

Selostus

Helsingin seurakuntayhtymän keskusrekisterissä laadittu Jäsentietojen vuositilasto 2018 kokoaa yhteen tiedot Helsingin seurakuntien jäsenmääristä ja niiden muutoksista, kirkkoonkuulumisprosenteista sekä jäsenten avioliitoista. Jäsentiedot perustuvat Kirkkohallituksen ylläpitämään kirkon yhteiseen jäsenrekisteriin. Kirkkoonkuulumisprosenttien laskemiseen tarvittavat väestötiedot seurakuntien alueiden asukkaista on tilattu Tilastokeskuksesta.

Kastettujen lasten lukumäärän raportointiin on uudessa vuositilastossa tehty merkittävä parannus. Kyse on siitä, onko vastasyntynyt lapsi rekisteröity väestötietojärjestelmään jo ennen kastetta vai ei. Aiemmissa vuositilastoissa esitettiin lukumäärät ainoastaan niistä kasteista, joiden yhteydessä lapsi ensirekisteröidään väestötietojärjestelmään. Näitä kasteita oli Helsingin seurakunnissa vuonna 2018 yhteensä 2 362. Nyt omana tietonaan esitetään myös ne kasteen kautta kirkkoon liittyneet alle 1-vuotiaat, jotka on jo ennen kastetta rekisteröity väestötietojärjestelmään. Helsingin seurakunnissa näitä kasteita oli vuonna 2018 yhteensä 452. Aiemmissa vuositilastoissa tällaiset kasteet laskettiin kirkkoon liittymisiksi.

Vuositilaston lukijalle muutos kasteiden raportoinnissa näyttäytyy lisäyksenä kasteiden lukumäärissä ja vastaavana vähennyksenä kirkkoon liittyneiden lukumäärissä. Jotta kokonaiskuva kasteiden lukumäärän kehityksestä pysyy oikeana, on tässä yhteydessä korostettava, että kasteiden lukumäärä laski vuonna 2018 261 kasteella (8,5 %) vuodesta 2017.

Helsingin seurakuntien läsnä olevan väestön jäsenmäärä väheni vuoden 2018 aikana 342 214 jäsenestä 337 955 jäseneen eli yhteensä 4 259 henkilöllä. Kirkosta vuoden 2018 aikana eronneiden määrä (6 987 henkilöä) kasvoi edellisvuodesta, kirkkoon liittyminen pysyi hyvin samalla tasolla kuin vuonna 2017. Kasteiden ohella myös jäsenten kirkolliset vihkimiset vähenivät.

Vuodenvaihteessa 31.12.2018 helsinkiläisistä 52,0 prosenttia kuului Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Vuotta aiemmin kirkkoon kuului 53,1 prosenttia helsinkiläisistä. Yksityiskohtaisempi vuoden 2018 jä-senkehityksen yhteenveto ja vertailu vuoteen 2017 on esitetty sivulla 3.

 

Liitteet

2

Jäsentietojen vuositilasto 2018 hsrky