Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 26.03.2019 Pykälä 50


487/2019

 

50 §

Tulevaisuustyöskentely Lauttasaaren seurakunnassa

 

Päätösehdotus

Kirkkoherra Juha Rintamäki

Seurakuntaneuvosto

1)    toteaa Helsingin seurakuntayhtymän tulevaisuustyöskentelyn lähtökohdat

2)    käy lähetekeskustelun Lauttasaaren seurakunnan työskentelyn tavoista ja tekemisprosessista

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

Selostus

Helsingin seurakunnissa ja seurakuntayhtymän yhteisissä työmuodoissa todettiin vuoden 2015 alussa tarve talouden sopeutusohjelmaan. Alun pitäen oli selvää, että tätä ei voida tehdä ilman toiminnallista uudistamista sekä seurakunnallisen toiminnan kehittämistä. Tätä alettiin sittemmin kutsua toimintakulttuurin muutoshankkeeksi. 

Toimintakulttuurin muutoksen kautta on uudistettu seurakunnallista toimintaa ja vahvistettu edellytyksiä olla entistä paremmin helsinkiläisten arjessa. Tämän työn tekemiseen on sisältynyt oivallus yhteisistä tavoitteista, jotka yhdessä haluamme saavuttaa.

Muutosta ohjaa kaksi tavoitetta: helsinkiläisten tarpeeseen vastaaminen ja työn kohdentaminen hädänalaisimpiin. Konkreettiset keinot ovat olleet joustava kokeilukulttuuri, parempi yhdessä tekeminen, työntekijöiden varustaminen uuteen tapaan ja monipuoliset tilat.

Toimintakulttuurin muutos päättyi hankkeena vuoden 2018 lopussa. Prosessissa jalostuneen mission mukaan Helsingin seurakunnat toteuttavat kristityn vastuuta tekemällä sitä, mitä helsinkiläiset tarvitsevat ja keskittymällä niiden etsimiseen, joiden hätä on suurin ja joita muut eivät auta. Tavoitteena on tehdä Helsingistä parempi paikka kaikille.

Muutosprosessi on vaatinut paljon työtä ja välillä kuormittaviakin ratkaisuja. Henkilöstön jaksamiseen kiinnitetään kyseisen muutoshankkeen päättymisen myötä erityistä huomiota yhtymän johdon taholta.

Helsingin seurakunnissa ja yhteisissä työmuodoissa tehdään joka päivä helsinkiläisten arjen ja juhlan keskellä merkityksellistä työtä.

Hädänalaisimmista kahden seuraavan vuoden aikana tuetaan erityisesti ruoka-avun saajia, vakavasti sairaita ja perhekriisiin ajautuneita. Vahvistamme kristillistä kasvatusta, lisäämme digitalisaation antamia mahdollisuuksia sekä parannamme viestintää ja toimitilojemme käyttöä. Tähän Helsingin seurakunnat tarvitsevat seurakuntalaisten, yhteistyötahojen sekä kaikkien työntekijöidensä panoksen.

Tarkoitus on jatkaa toimintakulttuurin muutoksen viitoittamalla tiellä ja selvittää tiedon pohjalta helsinkiläisten tarvetta ja siten vastata eri ilmiöihin. Tässä tulevaisuustyöskentelyssä vaikuttavuuden lisäämiseksi ja asioiden edistämiseksi luodaan fyysinen ja virtuaalinen tila eli ns. tilannehuone. Jatkamme rohkeiden kokeilujen tiellä. Tämän vuoden aikana rakennamme yhdessä liitteenä olevan mallin mukaista tulevaisuustyöskentelyä. Tämä tulee antamaan näkökulmia oman työn tavoitteiden tarkentamiseen ja perustyön sisällön kehittämiseen vaikuttavuustavoitteiden kautta.

Yhteinen kirkkoneuvosto piti kautensa aluksi kirkkoherrojen ja yksiköiden päälliköiden kanssa iltakoulun pari viikkoa sitten. Tuossa iltakoulussa päätettiin käynnistää erilaisia valmisteluja seurakuntien tila- ja toimintamäärärahajaon ja toimintamallin päivittämiseksi kuluvan vuoden aikana pystyäksemme tekemään ratkaisut, joilla turvataan hallittu ja rauhallinen vastaaminen Helsingin seurakuntien haasteisiin. Tarkoitus on muuttaa haasteet voimavaraksi ja siten parantaa yhdessä tekemällä valitsemiemme asioiden toteutusta.

Lauttasaaren seurakunnassa on viimeisten kausien aikana tehty menestyksekkäästi strategiatyöskentelyä. Seurakuntaneuvosto on yhdessä työntekijöiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa tehnyt kaksi nelivuotiskauden strategiaa. Nämä yhteistä missiota toteuttavat ja visiotavoitteeseen pyrkivät konkreettiset tavoitteet ovat muuttaneet seurakunnallista työtä menneiden kahdeksan vuoden aikana. Tulevaisuustyöskentelyn käynnistäminen seurakunnassa vaatii yhteistä työtä Helsingin seurakuntayhtymän strategiatyössä mukana olevien kanssa. Tarkoitus on myös tehdä yhteisten vaikuttavuustavoitteiden lisäksi Lauttasaaressa omia paikallisesta tilanteesta nousevia tavoitteita.

Tulevaisuustyöskentelyyn tarvitaan tietoa, jonka pohjalta voidaan ilmiöistä ja asioista sanoa jotain varmempaa. Lauttasaari-seuran kanssa toteutettava kaupunkiosakysely antaa tähän osaltaan materiaalia. Tarkoitus on myös toteuttaa erilaisia haastatteluprosesseja saadaksemme paremmin tietää tiettyjen seurakuntalaisryhmien tarpeista. Lauttiksen tilaa on myös mahdollisuus käyttää seurakunnan tilannehuoneena, jossa voidaan lisätä yhteistä vaikuttavuutta ja tuoda ilmiöitä yhteiseen keskusteluun. Tarvitsemme yhteistä tekemistä yhteistyötahojen kanssa ja selkeät kanavat vapaaehtoistyön tekemiseen valittujen tavoitteiden toteuttamiseen.

 

Liitteet

4

Strategiaprosessi Helsingin seurakunnat visualisoituna, V2