Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lauttasaaren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 29.01.2019 Pykälä 16


242/2019

 

16 §

Lauttasaaren seurakunnan toimintakertomus vuodelta 2018

 

Päätösehdotus

Kirkkoherra Juha Rintamäki

Seurakuntaneuvosto hyväksyy toimintakertomuksen vuodelta 2018 ja kiittää kaikkia toimintaan osallistuneita tehdystä työstä.

 

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

 

Selostus

Lauttasaaren seurakunnan toiminnasta vuodelta 2018 on valmistunut työaloittain oleva kertomus, joka kuvaa menneen vuoden toiminnan sanallisena ja tilastollisena raporttina. Toimintakertomuksen toteuttamisessa on Helsingin seurakuntayhtymässä otettu tänä vuonna käyttöön uusi raportointimalli.

Toimintakertomus ja sen tiivistelmä ovat liitteenä.

Liitteet

3

LAUTTASAAREN SEURAKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2018 TIIVISTELMÄ 29.1.2019

4

Toimintakertomus 2018 29.1.2019 valmis