Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkovaltuusto
Pöytäkirja 31.01.2019 Pykälä 10



 

674/2018

 

 

 

 

10 §

Yhteisen kirkkoneuvoston jäsenten ja heidän henkilökohtaisten varajäsentensä vaali

 

Päätösehdotus

 

Yhteisen kirkkovaltuuston tulee valita yhteiseen kirkkoneuvostoon 13 jäsentä ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä vuosiksi 2019-2020.

Käsittely

Käsittelyn aikana käytettiin 3 puheenvuoroa.

 

Vaalinvalmistelijoiden puheenjohtaja Sahi esitti perustelut vaalinvalmistelijoiden ehdotukselle edellisen asian kohdalla.

Vaalinvalmistelijoiden ehdotus

YKN jäsenet ja varajäsenet toimikaudeksi 2019-2020:

Jäsenet                                                               Varajäsenet

Huopalahden rovastikunta

Risto Harju, Munkkiniemi  Jukka Tuominen, Pitäjänmäki
Salla Ranta, Haaga                             Antti Lanamäki, Haaga
Anni Järvilehto, Kannelmäki                Kaarina Osmoviita, Munkkiniemi

 

Malmin rovastikunta

Pertti Sundberg, Oulunkylä                 Vilja Alanko, Malmi
Esa Ahonen, Malmi                            Tuulikki Vuorinen, Malmi
Tuula Pontela, Malmi                         Samuel Kopperoinen, Pakila

 

Tuomiorovastikunta

Otto Lehtipuu, Paavali                        Juha-Pekka Sihvonen, Lauttasaari
Kristiina Kartano, Lauttasaari              Arttu Lindroth, Töölö

 

Vartiokylän rovastikunta

Rakel Hiltunen, Herttoniemi                Reetta Pauni, Herttoniemi
Ami Lainela, Mikael                            Matleena Järviö, Vuosaari
Wiking Vuori, Roihuvuori  Lauri Kopponen, Roihuvuori

 

 

Helsingfors prosteri

Lotta Keskinen, Johannes Martina Harms-Aalto, Johannes
Rolf Steffansson, Matteus Anders Wikström, Matteus

Päätös

Yhteinen kirkkovaltuusto valitsi yksimielisesti jäsenet ja varajäsenet yhteiseen kirkkoneuvostoon vuosiksi 2019-2020 vaalinvalmistelijoiden ehdotuksen mukaisesti.

 

Päätöshistoria

Yhteinen kirkkoneuvosto 13.12.2018 396 §

Päätösehdotus

Yhteisen kirkkovaltuuston tulee valita yhteiseen kirkkoneuvostoon 13 jäsentä ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä vuosiksi 2019-2020.

Käsittely

Merkittiin, että pöydälle jaettiin korjattu esittely.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Yhteisen kirkkoneuvoston tehtävistä, kokoonpanosta ja jäsenten valinnasta on kerrottu edellä asian varapuheenjohtajan vaali kohdalla. Yhteisen kirkkoneuvoston ohjesääntö on samoin edellisen asian liitteenä.

Vuosina 2017–2018 yhteisen kirkkoneuvoston jäseninä ovat olleet liitteestä ilmenevät henkilöt. Suluissa on mainittu, mistä alkaen kukin on ollut yhteisen kirkkoneuvoston jäsenenä.

Yhteiseen kirkkoneuvostoon tulee valita 13 jäsentä ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä vuosiksi 2019–2020.

Naisten ja miesten edustusta toimielimessä koskevan kirkkolain 23 luvun 8 §:n mukaan kirkollisissa toimielimissä lukuun ottamatta kirkolliskokousta, hiippakuntavaltuustoa, tuomiokapitulia, kirkkovaltuustoa, yhteistä kirkkovaltuustoa ja seurakuntaneuvostoa tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, ellei erityisestä syystä muuta johdu. Säännös koskee sekä varsinaisia jäseniä että varajäseniä.

Ehdotuksen yhteisen kirkkoneuvoston jäsenistä tekevät yhteisen kirkkovaltuuston vaalinvalmistelijat.

 

Liitteet

5

Yhteisen kirkkoneuvoston jäsenet ja varajäsenet 2017–2018