Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 14.03.2022/Pykälä 24

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

155/2022

 

24 §

Vaalilautakunnan perustamisesta

 

Päätösehdotus

Merkitään tiedoksi.

 

Käsittely

 

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

 

 

 

Selostus

Seurakuntaneuvoston tulee valita vaalilautakunnan jäsenet ja varajäsenet sekä nimetä sille puheenjohtaja 31.5.2022 mennessä.

Vaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja ja vähintään neljä muuta jäsentä sekä vähintään yhtä monta varajäsentä. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jonka mukaan he tulevat jäsenten sijaan. (KL 23:19) Varajäsenet eivät siis ole henkilökohtaisia. Koska myös puheenjohtaja on vaalilautakunnan jäsen, tulee varajäseniä olla vähintään viisi.

Vaalilautakuntaan kannattaa valita enemmän jäseniä kuin laissa edellytetään ja riittävästi varajäseniä, jotta vaalikelpoisuuden menetys tai muut yllättävät tilanteet eivät vaikuta lautakunnan päätösvaltaisuuteen. Vaalilautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet vaalilautakunnan jäsenten lukumäärästä on läsnä.

Lisäksi seurakuntaneuvosto voi päättää, että seurakunta jaetaan äänestysalueisiin, jolloin vaalilautakunta jakautuu jaostoihin. Päätös äänestysaluejaosta on tehtävä ennen kuin vaalilautakunta asetetaan, jotta vaalilautakuntaan voidaan valita tarpeellinen määrä jäseniä ja jotta jaosto voi toimia päätösvaltaisena. Jaosto on päätösvaltainen kolmijäsenisenä. (KL 23:19,2 ja KVJ 2:4,2) Jos äänestysalueita otetaan käyttöön useita, vaalilautakunnasta voi tulla näin ollen hyvin suurikin.

Vaalilautakuntaan ja keskusvaalitoimikuntaan voidaan valita kristillisestä vakaumuksesta tunnettu 18 vuotta täyttänyt seurakunnan konfirmoitu jäsen, joka ei ole vajaavaltainen (KL 23:2,1).

Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaali lautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Puolisolla tarkoitetaan aviopuolisoa sekä ehdokkaan kanssa avioliitonomaisissa olosuhteissa tai rekisteröidyssä parisuhteessa elävää henkilöä. (KL 23:19,4)

Vaalilautakunnan jäseniä ja varajäseniä nimettäessä, tulee huomioida, että toimielimessä on sekä miehiä että naisia kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syystä muuta johdu.

Seurakuntaneuvosto nimittää vaalilautakunnan kokouksessaan 4.4. tai 9.5.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa