Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kirkko ja kaupungin johtokunta
Pöytäkirja 13.10.2021/Pykälä 39

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

35 §

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi sekä todettiin läsnäolevat. Meri-Anna Hintsalan tilalla Vantaan seurakuntayhtymän viestintää edusti Juha-Pekka Vanhanen.

 

36 §

Pöytäkirjan tarkastajien valinta

 

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Juha Vähäsarja ja Mervi Ala-Prinkkilä.

 

118/2021

 

37 §

Postin esitys Kirkko ja kaupungin jakeluhinnan korottamisesta vuodelle 2022

Päätösehdotus

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki

Kirkko ja kaupungin johtokunta tekee Postille vastaesityksen jakeluhinnan korottamisesta 2,23 %:lla vuoden 2022 alusta.

Käsittely

Käsittelyn aikana käytettiin 17 puheenvuoroa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Selostus

Kirkko ja kaupungin ja Postin sopimuksessa todetaan hintojen tarkistamisesta seuraavaa: "Hintojen tarkistusta haluava osapuoli voi tehdä kirjallisen, perustellun hinnantarkistusesityksen sopimuskumppanille. Hintaa voidaan tarkistaa aikaisintaan ensimmäisen sopimusvuoden jälkeen. Hinnan tarkistuksia voi tehdä korkeintaan kerran sopimusvuodessa eli 12 kk välein.

Hintoja voidaan tarkistaa vain todellista kustannuskehitystä vastaavasti. Hintojen tarkistaminen edellyttää molempien sopimusosapuolien kirjallista suostumusta ja se tulee voimaan aikaisintaan kolmen (3) kuukauden kuluttua suostumuksen antamisesta."

Posti on 28.9.2021 lähettänyt esityksen hinnan korottamisesta 2,55 % (LIITE). Esitys sisältää erittelyn, jolla korotus perustellaan. Keskeiset kustannuksiin vaikuttavat tekijät Postin esityksessä ovat PAU:n TES-muutokset, kuorma-autoliikenteen kulujen nousu sekä vuoden 2020 koronatuen takaisinmaksu. Sen painotettu osuus hinnan korotuksesta on 0,325 prosenttiyksikköä.

Postin valtiolta saaman koronatuen takaisinmaksua ei voida pitää sopimuksessa tarkoitettuna kustannuskehityksenä toisin kuin muita Postin erittelyssä mainittuja kustannusten nousuja. Tällä perusteella on Kirkko ja kaupungin jakeluhintojen korotustaso maksimissaan 2,23 %.

Liitteet

1

Kirkko ja Kaupunki lehden jakeluhinta 01012022 alkaen_Postin hintaesitys_28092021

 

109/2021

 

38 §

Ilmoitusasiat

 

Päätösehdotus

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki

Kirkko ja kaupungin johtokunta päättää merkitä ilmoitusasiat tiedoksi.

Käsittely

Käsittelyn aikana käytettiin 19 puheenvuoroa.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Selostus

1. Kirkko ja kaupungin tekstaritilaus

Kirkko ja kaupungin tekstaritilauspalvelu saadaan toivottavasti käynnistymään lähiaikoina. Tällä hetkellä viimeistellään teknisiä ratkaisuja ja suunnitellaan palvelun markkinointia.

2. Kirkko ja kaupungin Menokone

Pääkaupunkiseudun seurakuntien tapahtumatietojen kokoaminen helppokäyttöiseksi Kirkko ja kaupungin menokoneeksi on edennyt siihen vaiheeseen, että palvelu on yhtä toistaiseksi ratkaisematonta rajapinta-asiaa vaille valmis pystytettäväksi ensimmäiseen demovaiheeseen, jossa voidaan käyttää oikeata sisältöä.

 

 

39 §

Muut asiat

 

Sovittiin, että Kirkko ja kaupungin johtokunta kokoontuu erilliseen iltakouluun, jossa keskusteltaisiin vapaammin erityisesti kustannussäästöistä. Seuraavassa 17.11.2021 pidettävässä kokouksessa sovitaan iltakoululle sopiva ajankohta.

 

Käsittelyn aikana käytettiin neljä puheenvuoroa.

Jouni Tiainen ehdotti, että olisi hyvä suunnitella erillinen iltakoulu, jossa kokoonnuttaisiin keskustelemaan erityisesti kustannussäästöistä: mitkä on mekaniikat, mihin ollaan valmiita ja mihin ei olla valmiita.

Annakaisa Pirilä kannatti ehdotusta.

Jaakko Heinimäki ja Jouni Tiainen selvittävät iltakoululle mahdollisia päiviä ennen seuraavaa kokousta. 17.11.2021 pidettävässä kokouksessa sovitaan sopiva ajankohta.

 

 

109/2021

 

40 §

Tulevat kokoukset

 

Seuraava kokous pidetään keskiviikkona 17.11.2021 klo 17 vielä Teams-järjestelmän välityksellä.

Erillinen iltakoulu päätettiin pitää kuitenkin livenä paikan päällä. Sen ajankohta varmistuu 17.11. kokouksen yhteydessä.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa