Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 06.05.2021/Pykälä 135

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

551/2020

 

134 §

Oulunkylän asuinrakennuksen hankesuunnitelman ja enimmäiskustannusarvion hyväksyminen sekä hankkeesta päättäminen

 

Päätösehdotus

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se päättää

1) hyväksyä UKI Arkkitehdit Oy:n laatiman Oulunkylän asuinrakennuksen hankesuunnitelman;

2) hyväksyä hankkeen enimmäiskustannusarvioksi 7,64 milj. euroa (sis. alv.) hintatasossa 104,8/4.2021 (Haahtela- indeksi 99,5)., josta vuodelle 2021 kohdistuu noin 0,25 miljoonaa euroa, vuodelle 2022 noin 4,5 miljoonaa euroa, vuodelle 2023 n. 2,9 miljoonaa euroa.

3) oikeuttaa yhteisen kirkkoneuvoston, valitsemaan hankkeen urakoitsijan ja käynnistämään rakennustyöt, kun edellytykset lupien ja rahoituksen puolesta ovat kunnossa.

Käsittely

Yhteiselle kirkkoneuvostolle oli toimitettu korvaava liite (Oulunkylän asuinrakennus esittely YKN 6.5.2021) ennen kokousta.

Kiinteistöjohtaja Kai Heinonen selosti asiaa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

                        Yleistä

Helsingin seurakuntayhtymän tarkoituksena on rakennuttaa Oulunkylään Teinirinteentielle (tontti 28140/12) IV/V-kerroksinen sijoituskiinteistö, pääasiallisesti yhtymän työsuhdeasunnoiksi. Alue sopii mainiosti työsuhdeasuntokäyttöön hyvien kulkuyhteyksien vuoksi. Rakennus sijoittuu Raide-Jokerin ja Oulunkylän juna-aseman välittömään läheisyyteen.

Helsingin kaupunki on laatinut Oulunkylän alueelle uuden tehokkaamman asemakaavan, joka käsittää mm. Oulunkylän kirkon nykyisen vuokra-alueen. Kaavassa Oulunkylän kirkon vuokratontti L2128-3 on jaettu kaupungin ja yhtymän kesken pienemmiksi tonteiksi. Uusi asemakaava 12445 on tullut voimaan 31.12.2018. Uudessa asemakaavassa kirkolle jäävä vuokratontti 28140/13 on pinta-alaltaan n.4418 m², jossa rakennusoikeutta on 3700 kem2 ja asuinrakennukselle tuleva vuokratontti 28140/12 pinta-alaltaan n.1399 m², jossa rakennusoikeutta on 1650+50 kem2.

Yhteisen kirkkoneuvoston päätöksen 28.11.2019 § 351 mukaisesti Helsingin seurakuntayhtymä päättää luopua tonttia 91-28-140-5 koskevasta maanvuokraoikeudestaan edellyttäen, että Helsingin seurakuntayhtymä saa vuokrata kaupungilta samalta alueelta nykyisen asemakaavan mukaisen YKA-tontin 28140/13 kirkon tontin vähintään 50 vuodeksi ja saa varata kaupungilta etusijalla AK-tontin 28140/12 asuinkerrostalon rakentamista varten. 

Kaavatontti 258140/12 on varattu Helsingin seurakuntayhtymälle kaupunginhallituksen päätöksellä 10.8.2020, 415 § työntekijöille osoitettavien vuokra-asuntojen suunnittelua varten.

Muutos on ajankohtainen, koska kaupungilla on tarve saada ATT:lle varattuna olevan tontin 28134/1 ja LPA-tontin 28140/10 edistämiseksi tonttien väliin jäävät katu ja yleiselle jalankululle varatut osat vapaiksi kadun rakentamiseksi Teininrinteen osalle vielä kevään 2021 aikana.

Edellä mainitun asemakaavan ja asemakaavan muutoksen nro 12445 osoittaman kirkkojen ja muiden seurakunnallisten rakennusten sekä palveluasuntojen korttelialueen tontin (YKA) 28140/13 rakennusoikeus on 3 700 kem2, josta on käytetty 2 081 kem2 (Oulunkylän kirkon rakennus).

Nykyinen tilanne ja hankesuunnitelma

Suunnitteilla olevalla asuinrakennustontilla 28140/12 on tällä hetkellä toinen kirkon käytössä oleva asfaltoitu pysäköintialue ja tiilipintainen jätehuone. Jätehuone ja   pysäköintialue tullaan purkamaan asuinrakennuksen tieltä. Tontilla ei sijaitse muita rakennuksia/rakennelmia. Tontilla on tehty maaperän PIMA-tutkimus ja jätehuoneesta asbestitutkimus. Tutkimuksen mukaan maaperässä ei ole pilaantuneita maa-aineksia eikä jätehuone sisällä asbestia, joten purkujätteet voidaan osoittaa normaalille kaatopaikalle.

Hankesuunnitelman on laatinut UKI Arkkitehdit Oy 31.3.2021. Asemakaavan rakennusoikeuden ja suunnitelmien mukaan rakennukseen on saatu sijoitettua asuntoja 27 kpl, joista 5 kpl on 1h+k, 19 kpl 2h+k ja 3 kpl 4h+k sekä yhteistiloja (talopesula, saunatilat, irtain-/uvv-varastot). Rakennukseen tulee sijoittaa kaavan vaatimuksesta myös yksi toimisto-/liiketila n.50 m², johon on esteetön yhteys Norrtäljentien puolelta. Kaava mahdollistaa tontille 28140/12 autopaikkoja 10 kpl ja loput autopaikat on sijoitettava kaupungin rakennuttamaan pysäköintilaitokseen, joka sijaitsee vastakkaisella tontilla 28140/10 (velvoitepaikat 5 kpl).

Rakennuksen julkisivun tulee olla paikalla muurattua punatiililtä kuten viereisellä tontilla sijaitsevan kirkon julkisivu. Rakennus tullaan liittämään maalämpöön, kaupungin vaatimien energiatehokkuustavoitteiden saavuttamiseksi.

Toteutusmuoto ja maksuperusteet

Hankkeen toteutuksen urakkamuodoksi on ajateltu kokonaisurakkaa kiinteällä kokonaishinnalla, jossa valittu urakoitsija toimii pääurakoitsijana ja lainsäädännön tarkoittamana päätoteuttajana ja vastaa koko hankkeen toteutuksesta päätetyllä ja sovitulla kustannusrakenteella.

Urakka sisältää kaikki rakennus- ja talotekniset työt (maalämpö-, putki-, ilmanvaihto- ja sähkötyöt) ns. tilaajan täydellisiin suunnitelmiin perustuen, tarjottuun kokonaishintaan ilman indeksi- ja valuuttasidonnaisuutta

Hankekustannukset

Kustannusarvio hankkeelle on 7,64 milj. euroa (sis.alv 24%) hintatasossa 104,8/4.2021 (Haahtela- indeksi 99,5). Kokonaisrakennuskustannus n.3.510 €/m² (sis.alv 24%). Hankekustannukset tarkentuvat vielä toteutussuunnittelun edetessä ja urakkatarjousten saamisen jälkeen urakoitsijan valinnasta myöhemmin tehtävässä esittelyssä.

Toiminta- ja taloussuunnitelmassa hankkeelle on varattu tälle vuodelle 0,25 miljoonaa euroa suunnitteluun. Rahoitustarve olisi näin ollen vuonna 2022 noin 4,5 miljoonaa euroa ja sitä seuraavana vuotena n. 2,9 miljoonaa euroa.

Asuinrakennuksen rahoitus tullaan toteuttamaan oman pääoman 20 % osuudella ja rahalaitoslainan 80 % osuudella.

Hanketta käsiteltiin seurakuntayhtymän sijoitusneuvottelukunnan kokouksessa 22.04.2021.   Sijoitusneuvottelukunta päätyi suosittelemaan hankkeen hyväksymistä toteuttavaksi, mikäli kyseessä olevalla alueella tarvitaan työsuhdeasuntoja.  Hankkeen kannattavuutta pidettiin heikkona, mikä edellyttää suurta huomiota siihen, että toteutuskustannukset eivät saa nousta esitetyistä kustannuksista. Lisäksi todettiin, että toteutuksessa pitää pyrkiä esitettyä edullisempiin rakennuskustannuksiin.

 

Aikataulu

Hankkeen hankesuunnittelu on valmistunut 31.3.2021. Jatkosuunnittelu (yleis-ja toteutussuunnittelu) on tarkoitus käynnistää välittömästi, kun päätös tämän hankkeen jatkamisesta on tehty Yhteisessä kirkkoneuvostossa ja –valtuustossa. Suunnitelmat valmistuvat urakkalaskentaa varten joulukuun 2021 loppuun mennessä. Urakoitsijan valintaan liittyvät urakkakyselyt, neuvottelut ja sopimusasiat ajoittuvat alkuvuoteen 2022. Jos kaikki sujuvat suunnitelmien mukaan, niin varsinaiset rakennustyöt kohteessa voisivat alkaa toukokuussa 2022 ja kohde valmistuisi kesällä 2023.

Liitteet

24

Helsingin_seurakuntayhtyma_nyk_vuokraalue

25

Sijoitusrakentaminen 6 Oulunkylä 1 200421

26

Sijoitusrakentaminen 7 Oulunkylä 2 200421

27

Sijoitusrakentaminen 1 yhteenveto 200421

28

Oulunkylän asuinrakennus esittely YKN 6.5.2021

 

 

 

 

65/2021

 

135 §

Oulunkylän kirkon vuokrasopimuksen muuttaminen

 

Päätösehdotus

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että tämä päättää

1.                  hyväksyä

a) Helsingin kaupungin ja Helsingin seurakuntayhtymän välisen maanvuokrasopimuksen nro 8745, joka kohdistuu kaavatonttiin 28140/7, muuttamisen siten, että tontin uusi pinta-ala on 4 418 m2 entisen 11 019 m2:n sijaan, muut vuokrasopimuksen ehdot pysyvät samana;

b) asuintalotontin varaamisen Helsingin seurakuntayhtymälle;

c) hakemuksen tontin lyhytaikaisesta vuokraamisesta Helsingin kaupungilta rakennusluvan hakemista varten;

2.                  alistaa sopimukset ja hakemukset tuomiokapitulin vahvistettavaksi ja valtuuttaa kiinteistöjohtajan allekirjoittamaan kyseiset sopimukset sekä hakemukset

Käsittely

Pykälän käsittelyn jälkeen jäsen Salla Ranta kiitti yhteistä kirkkoneuvostoa menneistä vuosista. Hän siirtyy Malmin seurakunnan työntekijäksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Helsingin Kaupungin ja Helsingin Seurakuntayhtymän välillä on voimassa maanvuokrasopimus nro 8745 ajalla 1.10.1068 - 31.12.2025. Vuokra-alueella sijaitsee vuonna 1972 valmistunut Oulunkylän kirkko sekä kirkon pysäköintipaikkoja. Aiemmassa asemakaavassa vuokra-alue oli osoitettu kirkkojen ja muiden seurakunnallisten rakennusten tontiksi (YK).

Sopimus kohdistuu tällä hetkellä asemamaavan muutoksen nro 9296 mukaiseen tonttiin 28140/7. Tonttia ei ole merkitty kiinteistörekisteriin. Voimassa oleva kiinteistörekisteritunnus on 91-28-140-4. Kaupunginvaltuusto on 8.11.2017 hyväksynyt Käskynhaltijantien ympäristöä koskevan asemakaavan ja asemakaavan muutoksen nro 12445, jolla Helsingin Seurakuntayhtymän nykyiselle vuokra-alueelle on merkitty osa asuntotontista (AK) 28140/11, asuntotontti (AK) 28140/12, pysäköintitontti (LPA) 28140/10, kirkon ja muiden seurakunnallisten rakennusten ja palveluasuntojen tontti (YKA) 28140/13 sekä Teinirinteen katualue. Oulunkylän kirkko sijaitsee kirkon ja muiden seurakunnallisten rakennusten ja palveluasuntojen tontilla (YKA) 28140/13.

Yhteisen kirkkoneuvoston päätöksen 28.11.2019 § 351 mukaisesti Helsingin seurakuntayhtymä päättää luopua tonttia 91-28-140-5 koskevasta maanvuokraoikeudestaan edellyttäen, että Helsingin seurakuntayhtymä saa vuokrata kaupungilta samalta alueelta nykyisen asemakaavan mukaisen YKA-tontin 28140/13 kirkon tontin vähintään 50 vuodeksi ja saa varata kaupungilta etusijalla AK-tontin 28140/12 asuinkerrostalon rakentamista varten. 

Kaavatontti 258140/12 on varattu Helsingin seurakuntayhtymälle kaupunginhallituksen päätöksellä 10.8.2020, 415 § työntekijöille osoitettavien vuokra-asuntojen suunnittelua varten.

Muutos on ajankohtainen, koska kaupungilla on tarve saada ATT:lle varattuna olevan tontin 28134/1 ja LPA-tontin 28140/10 edistämiseksi tonttien väliin jäävät katu ja yleiselle jalankululle varatut osat vapaiksi kadun rakentamiseksi Teininrinteen osalle vielä kevään 2021 aikana.

Muutos ei vaikuta vuokran määrään, koska vuokra perustuu kiinteistön rakennusoikeusneliöihin, jotka pysyvät ennallaan.

Edellä mainitun asemakaavan ja asemakaavan muutoksen nro 12445 osoittaman kirkkojen ja muiden seurakunnallisten rakennusten sekä palveluasuntojen korttelialueen tontin (YKA) 28140/13 rakennusoikeus on 3 700 k-m2, josta on käytetty 2 081 k-m2 (Oulunkylän kirkon rakennus).

Asuintalotontin varausehtojen mukaan Helsingin seurakuntayhtymä on velvollinen korvauksetta vapauttamaan alueita maanvuokrasopimuksen nro 8745 mukaisesta vuokra-alueesta siten, että Helsingin seurakuntayhtymän vuokraus kohdistuu jatkossa ainoastaan kirkon ja muiden seurakunnallisten rakennusten ja palveluasuntojen tontille (YKA) 28140/13 sekä varauksen kohteena olevalle kaavatontille 28140/12. Helsingin seurakuntayhtymä on velvollinen vapauttamaan mainitut alueet viipymättä sen jälkeen, kun kaavatonttia 28140/12 koskeva varaus on vahvistettu ja YKA-tontista 28140/13 on tehty uusi maanvuokrasopimus 50 vuodeksi.

Liitteet

29

Oulunkylän kirkko maanvuokrasopimus

30

Oulunkylän uusi kirkko - 1988 Sopimusmuutos

31

LIITEKARTTA nro 1

32

LIITEKARTTA nro 2

33

Helsingin_seurakuntayhtyma_nyk_vuokraalue

 


 

MUUTOKSENHAKUKIELLOT

Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskeva asia

Pöytäkirjan pykälät: § 124 - § 131, § 133 - § 135

Edellä mainituista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 5 §:n mukaan saa tehdä kirkollisvalitusta eikä lain oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 2 luvun 6 §:n 2 momentin nojalla hallintovalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Julkista hankintaa koskevasta päätöksestä ei saa tehdä julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, hankintalaki) mukaista valitusta, koska päätös koskee yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua.

Oikaisuvaatimusoikeudesta aiheutuva valituskielto

Pöytäkirjan pykälät:      

Koska edellä mainituista päätöksistä voi tehdä kirkkolain 24 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan kirjallisen oikaisuvaatimuksen, päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

Alistusasia

Pöytäkirjan pykälät:      

Kirkkolain 24 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan oikaisuvaatimusta ei saa tehdä kirkkoneuvoston, yhteisen kirkkoneuvoston tai seurakuntaneuvoston päätöksestä, joka alistetaan tuomiokapitulin tai kirkkohallituksen vahvistettavaksi.

Kirkkolain 24 luvun 14 §:n mukainen asia

Pöytäkirjan pykälät:      

Kirkkolain 24 luvun 14 §:n 1 momentin 9 kohdan mukaan muutosta ei saa hakea oikaisuvaatimuksella tai valittamalla työnantajan viranhaltijalle antamaan varoitukseen, josta säädetään 6 luvun 26 §:n 3 momentissa.

Kirkkolain 24 luvun 14 §:n 1 momentin 10 kohdan mukaan muutosta ei saa hakea oikaisuvaatimuksella tai valittamalla työnantajan esittämään pyyntöön tiedoista työ- ja toimintakyvyn selvittämiseksi tai määräykseen osallistua terveydentilansa toteamiseksi suoritettaviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin, jos se on välttämätöntä tehtävän hoitamisen edellytysten selvittämiseksi.

Kirkkolain 24 luvun 14 §:n 2 momentin mukaan muutosta ei saa hakea oikaisuvaatimuksella tai valittamalla päätökseen, joka koskee väliaikaista viran toimituksesta pidättämistä tai väliaikaista pappisviran toimituksesta pidättämistä, josta säädetään 6 luvun 63 §:ssä.

Kirkkolain 24 luvun 14 §:n 3 momentin mukaan seurakunnan jäsenellä ei ole oikeutta tehdä oikaisuvaatimusta tai valitusta kirkkoneuvoston tai seurakuntaneuvoston päätöksestä, jos se koskee toiseen henkilöön kohdistuvaa diakoniaa, kristillistä kasvatusta tai opetusta.

Hallinnon sisäinen määräys

Pöytäkirjan pykälät:      

Lain oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 2 luvun 6 §:n 2 momentin mukaan valitusta ei saa tehdä hallinnon sisäisestä määräyksestä, joka koskee tehtävän tai muun toimenpiteen suorittamista.

Kirkkolain 6 luvun 72 §:n 2 momenttiin perustuva valituskielto ja palvelussuhteen ehtoja koskeva valituskielto

Pöytäkirjan pykälät:      

Kirkkolain 6 luvun 72 §:n 2 momentin mukaan viranhaltija ei saa valittamalla hakea muutosta virkaehtosopimuksessa sovittuihin palvelussuhteen ehtoja koskeviin päätöksiin (palkkaus, vuosiloma, matkakorvaukset, työaika, henkilöstökoulutus) taikka saattaa sitä oikaisuvaatimuksin tai hallintoriita-asiana käsiteltäväksi, jos hänellä tai viranhaltijayhdistyksellä on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa. Muutoksenhakukielto ei koske virkaehtosopimuksen ulkopuolella olevaa viranhaltijaa.

Työsuhteeseen ottamista tai irtisanomista koskeva asia

Pöytäkirjan pykälät:      

Työsuhteeseen ottamista tai siitä irtisanomista koskevat päätökset ovat luonteeltaan yksityisoikeudellisia työsopimuslain soveltamisalaan kuuluvia päätöksiä. Niihin liittyvät riitaisuudet käsitellään oikeudenkäymiskaaren 1 luvun 1 §:n mukaisesti riita-asioina käräjäoikeudessa eikä hallinto-oikeudellisessa lainkäyttömenettelyssä.

Hankinta-asia

Pöytäkirjan pykälät:      

Hankintaa koskevista päätöksistä ei saa kirkkolain 24 luvun 8 a §:n 2 momentin nojalla tehdä kirkkolain mukaista oikaisuvaatimusta eikä kirkollisvalitusta, jos asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan. Mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 25 §:n mukaisen kynnysarvon, asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan. Soveltamisen kynnysarvot ovat (alv 0 %): 60 000 euroa tavarat, palvelut ja suunnittelukilpailut, 150 000 euroa rakennusurakat, 400 000 euroa sosiaali- ja terveyspalvelut (lain liitteen kohdat E 1-4), 300 000 muut erityiset palvelut (lain liitteen kohdat E 5-15), 500 000 euroa käyttöoikeussopimukset.

Muu peruste, mikä?

Pöytäkirjan pykälät:      

 

 

 

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Pöytäkirjan pykälät, joista oikaisuvaatimuksen voi tehdä:

Edellä mainittuihin yhteisen kirkkoneuvoston päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Oikeus oikaisuvaatimuksen tekemiseen

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä seurakuntayhtymän viranomaisen päätöksestä oikaisuvaatimuksen saa tehdä myös seurakuntayhtymän jäsenseurakunta ja sen jäsen.

Oikaisuvaatimusaika ja tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut päätöksestä tiedon.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Seurakunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei oteta lukuun oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Oikaisuvaatimus osoitetaan Helsingin seurakuntayhtymän yhteiselle kirkkoneuvostolle.

Oikaisuvaatimuksen sisältö

Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi:

- oikaisuvaatimuksen tekijän nimi ja tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi
- tiedot oikaisuvaatimuksen kohteena olevasta päätöksestä
- millaista oikaisua päätökseen vaaditaan
- millä perusteilla oikaisua päätökseen vaaditaan.

Oikaisuvaatimus on muutoksenhakijan, laillisen edustajan tai asiamiehen omakätisesti allekirjoitettava. Jos muutoksenhakijan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen laatijana on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen                          

Oikaisuvaatimuksen voi omalla vastuullaan lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Oikaisuvaatimuksen on oltava perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Sähköinen viesti katsotaan saapuneeksi silloin, kun se on viranomaisen käytettävissä tietojärjestelmässä siten, että sitä voidaan käsitellä.

Oikaisuvaatimuksen toimitusosoite:

Helsingin seurakuntayhtymä/Kirjaamo
Käyntiosoite:        Kolmas linja 22 B, Helsinki
Aukioloaika:         9-15                    
Postiosoite:                                    Kolmas linja 22 B, 00530 Helsinki
Sähköposti:                                    kirjaamo.hsrky@evl.fi

 

 


 

VALITUSOSOITUS

Seuraaviin yhteisen kirkkoneuvoston päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella.

Kirkollisvalitus, pöytäkirjan pykälät:      
Hallintovalitus, pöytäkirjan pykälät:
     

Oikeus valituksen tekemiseen

Valituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä seurakuntayhtymän jäsenseurakunta ja sen jäsen. 

Valitusperusteet

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.

Valitus seurakunnan tai seurakuntayhtymän alistettavasta päätöksestä voidaan perustaa myös siihen, että päätös ei ole tarkoituksenmukainen.

Valitusaika ja tiedoksisaanti

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Seurakunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja tai alistus- tai valitusviranomaisen päätös on asetettu yleisesti nähtäväksi. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei oteta lukuun valitusaikaa laskettaessa.

Valitusviranomainen

Kirkollis- ja hallintovalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Valituskirjelmän sisältö

Valituskirjelmässä on ilmoitettava:
- valittajan nimi ja kotikunta
- postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot
- sähköpostiosoite, jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituskirjelmään on liitettävä:
- päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta, sekä
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Asiamiehen on esitettävä valtakirja sen mukaan kuin lain oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 32 §:ssä säädetään.

Valituskirjelmän toimittaminen

Valitusasiakirjat on toimitettava valitusajassa päätöksessä mainitulle valitusviranomaiselle. Valitusasiakirjat voi lähettää omalla vastuulla postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Valitusasiakirjojen, myös sähköisessä asiointipalvelussa ja sähköpostitse lähetettävien asiakirjojen, tulee olla perillä viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Helsingin hallinto-oikeuden yhteystiedot:

Käyntiosoite:        Tuomioistuimet-talo, Radanrakentajantie 5, 00520 Helsinki
Postiosoite:         Radanrakentajantie 5, 00520 Helsinki
Puhelin:                                           029 564 2000
Fax:                                                029 564 2079
Sähköposti:         helsinki.hao@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua tuomioistuinmaksulain (1455/2015) mukaisesti.


 

HANKINTAOIKAISU

Pöytäkirjan pykälät: § 132

Hankintaoikaisuoikeus

Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön asianosainen voi tehdä hankintayksikölle kirjallisen hankintaoikaisun (hankintalaki 132 -135 §:t).

Hankintaoikaisuaika ja tiedoksisaanti

Hankintaoikaisu on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan.

Viranomainen

Hankintaoikaisu osoitetaan hankintapäätöksen tehneelle toimielimelle tai viranhaltijalle.

Hankintaoikaisun sisältö

Hankintaoikaisusta on käytävä ilmi:

- oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi
- tiedot hankintaoikaisun kohteena olevasta päätöksestä
- millaista oikaisua päätökseen vaaditaan
- millä perusteilla oikaisua päätökseen vaaditaan

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.

Hankintaoikaisun toimittaminen   

Hankintaoikaisun on oltava perillä hankintapäätöksen tehneessä viranomaisessa oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Hankintaoikaisun voi omalla vastuullaan lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti.

Hankintaoikaisuvaatimuksen toimitusosoite:

Helsingin seurakuntayhtymä/Kirjaamo
Käyntiosoite:        Kolmas linja 22 B, 00530 Helsinki
Aukioloaika:         9-15
Postiosoite:                                    Kolmas linja 22 B, 00530 Helsinki
Sähköposti:                                    kirjaamo.hsrky@evl.fi

 

 

VALITUS MARKKINAOIKEUTEEN

Pöytäkirjan pykälät: § 132     

Oikeus valituksen tekemiseen

Se, jota asia koskee, voi saattaa hankintaa koskevan asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen (hankintalain 145 §).

Markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella voidaan saattaa tässä laissa tarkoitettu hankintayksikön päätös tai hankintayksikön muu hankintamenettelyssä tekemä ratkaisu, jolla on vaikutusta ehdokkaan tai tarjoajan asemaan. Markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella ei voida saattaa hankintayksikön sellaista päätöstä tai muuta ratkaisua, joka koskee: 1) yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua; 2) sitä, että hankintasopimusta ei jaeta osiin 75 §:n nojalla; tai 3) sitä, että 93 §:ssä tarkoitetun kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena käytetään yksinomaan halvinta hintaa tai kustannuksia (hankintalain 146 §:n 1 momentti).

Valituksen markkinaoikeuteen voi tehdä vain hankinnoista, jotka ylittävät hankintalain 25 §:ssä määritellyn kansallisen kynnysarvon.

Valitusperusteet

Valitus voidaan tehdä sillä perusteella, että päätös on julkisista hankinnoista annettujen oikeusohjeiden vastainen.

Valitusaika ja tiedoksisaanti

Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen, jollei jäljempänä toisin säädetä.

Jos hankintayksikkö on tehnyt hankintapäätöksen jälkeen hankinta- tai käyttöoikeussopimuksen hankintalain 130 §:n 1 tai 3 kohdan nojalla noudattamatta odotusaikaa, valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa siitä, kun tarjoaja on saanut tiedon päätöksestä valitusosoituksineen.

Valitus markkinaoikeudelle on tehtävä viimeistään kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintapäätöksestä valitusosoituksineen ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen.

Ehdokkaan tai tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä oheisasiakirjoineen tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei ehdokas tai tarjoaja näytä tiedoksiannon tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa ehdokkaan ja tarjoajan katsotaan saaneen päätöksestä tiedon päivänä, jona asiaa koskeva sähköinen asiakirja on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että sähköistä viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin.

Valituskirjelmän sisältö

Valituskirjelmässä on ilmoitettava:
- valittajan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero sekä muut tarvittavat yhteystiedot, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa
- sähköpostiosoite, jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä
- hankinta-asia, jota valitus koskee
- valittajan vaatimukset ja niiden perusteet.

Puitejärjestelyyn perustuvan hankinnan osalta valituskirjelmässä on esitettävä, minkä vuoksi käsittelylupa tulisi myöntää. Käsittelylupa on myönnettävä, jos 1) asian käsittely on lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa tärkeää tai 2) siihen on painava, hankintayksikön menettelyyn liittyvä syy.

Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä.

Valituskirjelmään on liitettävä:
- päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi.

Asiamiehen on esitettävä valtakirja sen mukaan kuin lain oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 32 §:ssä säädetään.

Valituskirjelmän toimittaminen

Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle. Valitusasiakirjat voi lähettää omalla vastuulla postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Valitusasiakirjojen on oltava perillä viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen markkinaoikeuden virka-ajan päättymistä. Itse tiedoksisaantipäivää ei lasketa mukaan.

Markkinaoikeuden osoite ja muut yhteystiedot:

Markkinaoikeus
Käyntiosoite         Tuomioistuimet-talo, Radanrakentajantie 5, 00520 Helsinki
Postiosoite:         Radanrakentajantie 5, 00520 Helsinki
Puhelin:                                          029 564 3300
Fax:                                                029 564 3314
Sähköposti:         markkinaoikeus@oikeus.fi

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Hankinta-asiaan muutosta hakevan on lisäksi kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikön ilmoittamaan osoitteeseen viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeuteen. Hankintayksikön yhteystiedot ovat edellä hankintaoikaisua koskevassa kohdassa.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua tuomioistuinmaksulain (1455/2015) mukaisesti.

Yksityiskohtainen valitusosoitus liitetään pöytäkirjan otteeseen.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa