Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteinen kirkkoneuvosto
Pöytäkirja 09.12.2021/Pykälä 390

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

543/2020

 

390 §

Gaius-säätiön hallituksen jäsenten valintoja kaudeksi 2022 ja kaudeksi 2022-2023

 

Päätösehdotus

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää

1)    nimittää ehdokkaaksi Gaius-säätiön hallitukseen kaudelle 2022-2023 Tuula Pontelan ja Tuulikki Siltarin.

2)    kiittää Margareta Backia toiminnastaa seurakuntayhtymän edustajana Gaius-säätiön hallituksessa

3)    nimittää Margareta Backin tilalle seurakuntayhtymän ehdokkaana jäljelle jäävälle hallituskaudelle vuoden 2022 loppuun diakoniapäällikkö Asta Turtiaisen.

4)    toteaa, että lopullisen valinnan tekee Gaius-säätiön valtuuskunta, jonka seurakuntayhtymän edustajille tämä ehdotus tiedoksi.

Käsittely

Yhteisen kirkkoneuvoston jäsen Tuula Pontela ei osallistunut tämän asian käsittelyyn. (HL 28 § kohta 1)

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Gaius -säätiö on perustettu vuonna 1988 Helsingin seurakuntayhtymän ylläpitämistä kolmesta vanhainkodista. Säätiön valtuuskuntaan kuuluu 9 jäsentä, joista Helsingin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto nimeää 5 jäsentä. Valtuuskunnan jäsenet valitaan neljäksi kalenterivuodeksi kerrallaan.

Valtuuskunnan tehtävänä on käsitellä säätiön toimintakertomus ja tilinpäätös sekä toimintasuunnitelma ja talousarvio. Valtuuskunta valitsee tilintarkastusyhteisön ja ne valtuuskunnan sekä hallituksen jäsenet, joiden valinnasta valtuuskunta päättää.

Yhteinen kirkkoneuvosto on nimennyt Gaius-säätiön valtuuskuntaan seurakuntayhtymän edustajiksi toimikaudelle 2021 – 2024 seuraavat henkilöt: Ami Lainela, Tuula Pontela, Juha Rintamäki, Tuulikki Vuorinen ja Kirsi Wickström.

Valtuuskunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan, joiden toimikausi on kaksi vuotta. Valtuuskunnan puheenjohtajana on Juha Rintamäki ja varapuheenjohtajana toimii Seppo Savolainen.

Säätiön päätösvaltaa käyttävä hallintoelin on säätiön hallitus. Hallitukseen kuuluu viisi jäsentä. Valtuuskunta valitsee kolme hallituksen jäsentä kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan siten, että joka toinen vuosi on kaksi ja joka toinen vuosi yksi jäsen erovuorossa. Muilta osin hallitus täydentää itse itseään. Hallituksen valitsemien jäsenien toimikausi on kaksi vuotta.

Vuoden 2019 syyskokouksessa valtuuskunta valitsi kaksi hallituksen jäsentä, Kirsi Rantalan (myöhemmin jatkanut tällä hallituspaikallaTuula Pontela) ja Marja Saarenheimon, jotka ovat nyt erovuorossa. Vuoden 2020 syyskokouksessa valtuuskunta valitsi yhden hallituksen jäsenen, Margareta Backin, vuosille 2021-2022.

Gaiuksen hallituksessa seurakuntayhtymän edustajina ovat tällä hetkellä Margareta Back ja Tuula Pontela. Ehdotuksessa hallituksen jäseneksi oleva Tuulikki Siltari on käytettävissä, mikäli valtuuskunta hänet valitsee. Hän on toiminut Helsingin kaupungilla ostopalvelupäällikkönä ja arviointitoiminnan johtajana ennen eläköitymistään.

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa