Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kirkko ja kaupungin johtokunta
Pöytäkirja 30.03.2021/Pykälä 13

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

116/2021

 

13 §

Kustannusten jakaminen vuonna 2022

 

Päätösehdotus

Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki

Kirkko ja kaupungin johtokunta päättää, että vuonna 2022 yhteisen median kiinteät kustannukset jaetaan jäsenmäärien (31.3.2021) suhteessa sekä painamisen, jakelun ja digitilauksen kustannukset laskutetaan sopijaosapuolilta kolme kertaa vuodessa toteutuneiden kustannusten mukaisesti.

Käsittely

Käsittelyn aikana käytettiin kuusi puheenvuoroa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Pääkaupunkiseudun seurakuntien yhteisen median kustannukset sisältävät Kirkko ja kaupunki -median eri muodoissaan (painettu lehti, verkkomedia, sosiaalisen median kanavat) sekä Jouluradion. Kustannusten suurimmat erät ovat paino- ja jakelukulut sekä henkilöstökulut. Henkilöstö vastaa journalistisesta työstä, graafisesta suunnittelusta, monimediallisista toteutuksista, musiikkimedian toimittamisesta sekä sen tekniikasta ja yhteyksistä, osoitteistosta, paino- ja jakeluyhteyksien hoidosta, kilpailutuksista sekä mediatoimituksen hallinnosta ja asiakaspalvelusta.

Tähän asti seurakuntien yhteisen median kaikki kulut on jaettu sopijaosapuolien kesken sovittujen kiinteiden osuuksien mukaan (Helsinki 59,9 %, Espoo 21,7 %, Vantaa 17,9 %, Kauniainen 0,5 %). Vuoden 2022 alusta kiinteät kustannukset jaetaan seurakuntien jäsenmäärien mukaan ja mediatoimitus laskuttaa muuttuvat kustannukset (painaminen, jakelu, digitilauksen kustannukset) sopijaosapuolilta sellaisinaan toteutuneiden kustannusten mukaan. Kiinteiden kustannusten jyvitysperusteena käytetään jatkossa edellisen vuoden maaliskuun viimeisen päivän jäsenmääriä, jotta ne voidaan ottaa huomioon sopijaosapuolten talousarvioita laadittaessa.

Helsingin seurakuntayhtymä laskuttaa toisilta sopijaosapuolilta kiinteät kustannukset kaksi kertaa vuodessa ja muuttuvat kustannukset kolme kertaa vuodessa toteutuneiden kustannusten mukaisesti.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa