Dynasty tietopalvelu Haku RSS Helsingin seurakuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsrky-fi.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Roihuvuoren seurakunnan seurakuntaneuvosto
Pöytäkirja 15.02.2021/Pykälä 42

Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa

411/2021

 

42 §

Vuoden 2022 toimintasuunnitelman laatimisen aikataulu

 

Päätösehdotus

 

Seurakuntaneuvosto hyväksyy vuoden 2022 toimintasuunnitelman painopisteet:

1.    Lasten, nuorten ja nuorten aikuisten yhteyttä seurakuntaan vahvistetaan – Polku-toimintamalli

2.    Seurakuntaan ja seurakunnan alueelle muuttavat sekä yksinäisyyden vähentäminen

3.    Uuden teknologian joustavan ja innovatiivisen käytön lisääminen

4.    Muuttuvaan hengellisyyteen vastaaminen

5.    Pidetään lähimmäisistä ja ympäristöstä huolta - niin seurakunnan alueella kuin maailmalla. Toimitaan kestävällä tavalla, sekä lähimmäiset että ympäristö huomioiden.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Selostus

Strategiatyöryhmä ehdottaa, että vuoden 2022 toimintasuunnitelman painopisteet ovat samat kuin vuoden 2021. Seurakunnan toiminnan tavoitteet ja resurssien käyttö on ollut pandemiaympäristössä välttämätöntä suunnata toisin kuin toimintasuunnitelman hyväksymisen yhteydessä ennakoitiin. Tässä tilanteessa painopisteiden vaihtaminen ei ole työryhmän arvion mukaan välttämätöntä.

 

 

 

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Kokousasia PDF-muodossa